• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Bussit palaavat uusittuun terminaaliin Malmilla

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Malmin aseman peruskorjattu bussiterminaali otetaan jälleen käyttöön torstaina 6. elokuuta aamuliikenteen alkaessa. Kesän peruskorjauksessa uusittiin terminaalin kiveyksiä ja muita pintarakenteita sekä kunnostettiin pysäkkejä. Vanha puolikaarenmuotoinen laiturialue suoristettiin, mikä mahdollistaa bussien ajon kiinni laituriin. Tämä helpottaa esimerkiksi lastenvaunujen kanssa tai pyörätuolilla liikkuvia matkustajia.
Näkövammaisia varten terminaaliin tehtiin kohoraidoitus kevyenliikenteen väylältä suojatien yli pysäkeille. Päivityksessä uusittiin myös esimerkiksi pyörätelineet ja roska-astiat. Terminaalin ilme siistiytyi ja selkiytyi.
Terminaalissa pysähtyy kaksi uutta linjaa
Syysliikenteen alkaessa 10. elokuuta terminaalin kautta alkaa ajaa kaksi uutta linjaa: runkolinja 560 ja linja 561. Runkolinja 560 ajaa reittiä Rastila–Vuosaari–Malmi–Myyrmäki. Linjan 561 reittinä on Itäkeskus–Malmi–Aviapolis. Tämä uusi linja korvaa linjat 519, 519A ja 520.
Uuden runkolinja 560:n myötä Malmista tulee yksi Helsingin seudun keskeisimmistä vaihtoasemista. Linjan varrella on rakennettu ja kunnostettu pysäkkejä niin Helsingissä kuin Vantaalla. Paloheinässä linjaa varten rakennettiin uusi 1,2 kilometrin pituinen joukkoliikennetunneli, Paloheinäntunneli. Se kulkee Keskuspuiston ali Kuninkaantammeen.
Kaikki Malmin aseman kautta kulkevat bussit siirtyvät torstaina käyttämään Malmin bussiterminaalia. Poikkeuksen muodostavat neljä lakkautettavaa linjaa, jotka liikennöivät enää tämän viikon. Linjat 519 (Itäkeskus–Malmi–Lentoasema), 519A (Vuosaari–Malmi–Lentoasema), 520 (Itäkeskus–Malmi–Lentoasema) ja 577 (Jakomäki–Malmi–Tikkurila) käyttävät yhä Latokartanontien väliaikaisia pysäkkejä. Linjat lakkautetaan syysliikenteen alkaessa 10.elokuuta.
Ylikulkusillan parannustyöt jatkuvat
Malmin ylikulkusillan peruskorjaustyöt bussiterminaalin edessä siirtyvät vanhan aseman puolelle ja jatkuvat vielä syksyn ajan. Kirkonkyläntielle rakennetaan uudet bussi- ja pyöräkaistat. Myöhemmin syksyllä runkolinja 560 siirtyy käyttämään idän suuntaan ajaessaan Kirkonkyläntien varressa sijaitsevaa uutta pysäkkiä.
Ala-Malmin ja Vanhan Tapanilantien pysäkit palaavat käyttöön
Elokuun 6:ntena otetaan käyttöön Latokartanontiellä sijaitsevat katokselliset pysäkit 3253 ja 3254 (Ala-Malmi), jotka ovat olleet poissa käytöstä bussiterminaalin kunnostustöiden ajan. Kirkonkyläntiellä otetaan käyttöön pysäkit 3269 ja 3270 (Vanha Tapanilantie).
Malmin bussiterminaalin peruskorjauksen tilaajana oli terminaalin omistaja HKL. Bussiliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta vastaa HSL. Urakoitsijana toimi ja toimii edelleen ylikulkusillan osalta Kreate.
Malmin terminaalin lähtölaiturit 6. elokuuta alkaen
Linjojen 519, 519A, 520 ja 577 väliaikaiset pysäkit

Lue uutinen HKL:n sivuilta...
 
Kaikki Malmin aseman kautta kulkevat bussit siirtyvät torstaina käyttämään Malmin bussiterminaalia. Poikkeuksen muodostavat neljä lakkautettavaa linjaa, jotka liikennöivät enää tämän viikon. Linjat 519 (Itäkeskus–Malmi–Lentoasema), 519A (Vuosaari–Malmi–Lentoasema), 520 (Itäkeskus–Malmi–Lentoasema) ja 577 (Jakomäki–Malmi–Tikkurila) käyttävät yhä Latokartanontien väliaikaisia pysäkkejä. Linjat lakkautetaan syysliikenteen alkaessa 10.elokuuta.

Erittäin ihmeelliseltä tuntuu tämä. 577 on oikeastaan vain jatkettu 77A, nyt siis torstaista lauantaihin käytännössä saman linjan vuoroista osa ajaa terminaalista ja osa ei. Ja miksi se 519 ei sinne terminaaliin sopisi...
 
Varmaan ei haluta neljäksi päiväksi lisätä pysäkeille linjanumeroita.
 
Varmaan ei haluta neljäksi päiväksi lisätä pysäkeille linjanumeroita.

Ja siinä onkin huonoin tekosyy ikinä. Vantaalla yli puolet pysäkeistä on ilman vielä viikon kulkevien linjojen numeroita. Hyvin niille voisi silti määrätä pysäkin ja laittaa pienet A4:t pysäkille tms.
 
Takaisin
Ylös