Suomen suurin kokeellisen taiteen, tutkimuksen, designin ja aktivismin organisaatio Pixelache järjestää Living Spaces -festivaalin ja tuo liikkuvan taideolohuoneen raiteille yhdessä HKL:n kanssa 25.–27. syyskuuta kello 13–17.
Tulevana viikonloppuna kaupungissa risteilevä taideraitiovaunu toteutetaan Pixelachen ja HKL:n Taidelinjan yhteistyönä. Ratikassa esitellään teoksia ja nähdään maistiaisia festivaalin ohjelmasta. Ratikka on myös koko Living Spaces -festivaalin infopiste. Living Spaces -festivaalikeskus on kuin raiteilla lipuva taideolohuone, sillä ilmaisen ja yllätyksellisen kyydin voi nauttia kahvin kera.
Living Spaces -festivaali toimii kokonaisuudessaan osallistavasti ja pisaramaisesti eri puolilla kaupunkia. Festivaali tulkitsee kaupunkitilaa pilke silmäkulmassa sekä tarttuu uusiin, kekseliäisiin toimintamalleihin kutsuen helsinkiläiset osallistumaan kaupunkitilan rakentumiseen. Teemaa käsitellään työpajojen, pelien, keskustelujen, esitysten sekä näyttelyiden avulla eri puolilla Helsinkiä. Tarkempi ohjelma löytyy festivaalin verkkosivuilta: http://livingspaces.pixelache.ac/.
Gaming the sytem -näyttely joukkoliikenteessä 27. syyskuuta asti
Oivaltava ja leikkisä Gaming the system -näyttely tuo yllättäviä teoksia kaupunkilaisten reiteille viikon loppuun asti. Näyttelyn tapahtumat ja teokset ovat nähtävissä muun muassa Itäkeskuksen, Kulosaaren ja Hakaniemen metroasemilla. Ohjelmisto leikkii Taidelinjan hengen mukaisesti joukkoliikenteen tiloilla ja välineillä muun muassa muuttamalla yhden Itäkeskuksen metroaseman matkakortinlukijoista beatbox-koneeksi ja luomalla palvelun, joka jakaa yllättäviä turistivinkkejä Sörnäisissä ja Kampin Pyöräkeskuksessa. Gaming the System -näyttelyn toteuttaa These Animals -kollektiivi. Näyttelyn tarkempi ohjelma löytyy kollektiivin verkkosivuilta: theseanimals.org.


Lue uutinen HKL:n sivuilta...