• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HSL: Pysäkkien nimet muuttuvat Kaisaniemessä ja linjalla 24 perjantaina 18.12.

Voin ymmärtää muutostarpeet osittain, muta perustelut ovat ihan täyttä roskaa.

Kaisaniemi on alueen nimi, joten se ei voi olla yhden pysäkin nimi. Siispä annetaan pysäkille kadunnimi, vaikka sillä kadulla on kaksi pysäkkiä. Ei toimi. Olisi nyt sitten vaikka Vuorikatu, jos on pakko muuttaa.

Ja sitten muutetaan toisaalla pysäkin nimeksi Hietaniemi, mikä kuvaa yhtä lailla aluetta, jopa suurempaa kuin Kaisaniemi, mutta nyt se ei olekaan ongelma? Ei edes, vaikka Hietaniemen hautausmaata palvelee useampi pysäkki.

Miksi ei voi sanoa suoraan, että koska metroaseman nimi muutettiin, niin ratikkapysäkin nimi halutaan muuttaa myös ja pysäkin nimi ei voi olla sama kuin metroaseman, koska yliopistoa lähempänä on useita muita ratikkapysäkkejä?

Kaisaniemenpuisto on tietysti nimenä tutumpi kuin Varsapuistikko. Onpahan sitten helpompi löytää yöllä oikeaan paikkaan, jos on menossa tekemään sitä mitä tuolla puistossa yöaikaan tehdään. En silti lähtisi muuttelemaan tällaisin perustein noita pysäkkien nimiä. Tuolle listalle ei nimittäin loppua näy.

Ehdotus: koska Ylioppilastalo ei ole kaikille tuttu, muutetaan pysäkin nimeksi Mannerheimintie.
 
Jos kerran vierekkäiset tai samalla risteysalueella sijaitsevat bussi -ja raitiovaunupysäkit tulisi nimetä samoin, niin miksei tätä ole noudatettu esimerkiksi Ruoholahdenkadulla jossa 9-ratikan pysäkin nimi on Ruoholahden villat ja viereisen bussipysäkin (21V, 65A,66A) nimi on Ruoholahdenkatu. Entäpä 8:n ratikkapysäkki "Marian Sairaala". Ei Mariassa ole ollut sairaalatoimintaa enää aikoihin, joten eikö kuvaavampi nimi voisi olla vaikka Hietaniemen hautausmaa. Kuitenkin toimivan Kivelän sairaalan nimi voidaan muuttaa Sibeliuksen puistoksi kun vedotaan siihen että se on turisteille helpompi ja kuvaavampi nimi. Eiköhän suurin osa turisteista saavu turistibusseilla ihastelemaan niitä torvia. Suurin syy tässäkin taisi olla Sibeliuksen 150v juhlavuosi eli otettiin mallia Kaisaniemen metroaseman nimenmuutoksesta.
 
Takaisin
Ylös