• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Tutustu tietopakettiin länsimetrosta

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
metro_web.jpg
Elokuussa metro laajenee 14 kilometrin maanalaisella osuudella länteen ja kulkee jatkossa Espoon Matinkylään asti. Moni miettii, mitä sitten tapahtuu. Tarvitseeko junaa vaihtaa? Tuleeko lyhyissä junissa ahdasta? HSL:n sivuilla voi tutustua jo ennakkoon, mitkä asiat muuttuvat, kun länsimetro aloittaa liikennöinnin.
Länsimetro-tietopaketti löytyy ositteesta https://www.hsl.fi/lansimetro.
Uusi osuus Ruoholahti-Matinkylä avataan liikenteelle 15. elokuuta. Samalla avataan kahdeksan uutta asemaa - kaksi Helsinkiin ja kuusi Espooseen. Metron avaaminen muuttaa myös bussiliikennettä perusteellisesti. Etenkin matkat Helsingin kantakaupunkiin kulkevat tulevaisuudessa pääosin raiteilla.
Jatkossa metron vuorovälit tihenevät, ja metro kulkee ruuhka-aikaan Tapiolan ja Itäkeskuksen välillä kahden ja puolen minuutin välein.
Elokuussa metro liikennöi kahdella linjalla: Tapiola-Mellunmäki ja Matinkylä-Vuosaari. Idän suunnassa joka toinen juna ajaa Mellunmäkeen ja joka toinen Vuosaareen. Espoossa taas joka toinen juna jää Tapiolaan ja joka toinen jatkaa Matinkylään.
Useille asemille rakennetaan liityntäpysäköintipaikkoja autoille ja pyörille. Niiden määrä kasvaa edelleen, kun metroasemien ympäristöt rakentuvat lopulliseen muotoonsa.
Länsimetro tuo nopean ja tiheästi liikennöidyn yhteyden Etelä-Espoosta Lauttasaaren kautta Helsingin keskustaan ja Itä-Helsinkiin asti. Metro tukee myös ympäristötavoitteita, sillä sähköllä kulkeva raideliikenne on energiatehokkaampaa kuin pääosin dieselillä kulkeva bussiliikenne. Lisäksi lähipäästöt vähenevät merkittävästi, kun liikenne muuttuu sähköiseksi.


Lue uutinen HKL:n sivuilta...
 
Takaisin
Ylös