• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Länsimetro tiedottaa: Yhteiskoekäyttötestaukset tehty onnistuneesti kolmella asemalla

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Länsimetro tiedottaa: Yhteiskoekäyttötestaukset onnistuneesti tehty kolmella asemalla - arvion mukaan edellytykset liikenteen alkamiselle ovat Tapiolaan huhtikuussa ja Matinkylään kesäkuussa. HSL päättää matkustajaliikenteen alkamisen ajankohdan myöhemmin saatuaan tiedon tarkemmasta valmistumisajankohdasta.

Länsimetron Aalto-yliopiston, Keilaniemen ja Tapiolan asemien turvallisuus ja käytettävyys on testattu yhteiskoekäyttötesteissä. Ruoholahti–Tapiola-osuuden testaus saadaan päätökseen tammikuun aikana. Tämän jälkeen on viranomaistarkastusten vuoro. Tämän hetken arvio on, että länsimetron vastuulla olevat työt ovat valmiina Tapiolaan asti huhtikuussa ja Matinkylään kesäkuussa. HSL päättää matkustajaliikenteen alkamisen ajankohdan myöhemmin saatuaan tiedon tarkemmasta valmistumisajankohdasta.
Aalto-yliopiston, Keilaniemen ja Tapiolan nk. yhteiskoekäyttötestaukset on hyväksytysti tehty. Koivusaaren ja Lauttasaaren asemien yhteiskoekäyttö on alkanut.
- Asiantuntijoidemme arvio kolmen aseman testausten jälkeen on, että länsimetron puolesta valmius liikenteen alkamiseen syntyy Tapiolaan huhtikuussa ja Matinkylään kesäkuussa. Aikataulu tarkentuu tammi-helmikuun vaihteessa testien edetessä, kertoo Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo.
Koko hankkeen yhteiskoekäyttövaihe päättyy arvion mukaan maaliskuussa 2017, jolloin kaikki asemat ja ratalinja on testattu. Samaan aikaan ajetaan koeajoja koko linjalla. Pääosin yhteiskoekäytöt ovat sujuneet hyvin. Osassa testejä on löydetty virhetilanteita tai poikkeamia, jotka on korjattu ja testi uusittu.
- Jokainen asema on stadionin kokoinen rakennelma, jonka turvallisuutta ohjaavat ja säätelevät kymmenet eri järjestelmät. Asemien välissä on yhteensä 28 kilometriä ratatunnelia ja 15 pystykuilua. Tämän kokonaisuuden testaaminen ja sen toimintavarmuuden ja turvallisuuden varmistaminen on nyt tärkein
tehtävämme, toteaa Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Ville Saksi.
Yhteiskoekäytössä testataan eri järjestelmien, kuten kiinteistövalvonnan, turvaautomaation, sähkönsyötönvalvonnan, kulunvalvonnan, palosammutusjärjestelmien, varavoiman ja savunpoiston toimintaa erilaisissa poikkeustilanteissa sekä niiden palautuminen normaalitilaan poikkeustilanteen jälkeen. Yhteiskoekäyttötestausta valvotaan HKL:n Herttoniemen valvomosta, joka valvoo metron metroliikennettä. Samanaikaisesti voidaan testata kahta asemaa.

Espoon ja Helsingin pelastuslaitokset tekevät palotarkastukset ja palo- ja pelastusharjoitukset, joiden jälkeen kaupunkien rakennusvalvontaviranomaiset voivat hyväksyä asemien ja ratatunnelien käyttöönoton. HKL vastaanottaa radan ja asemat hoitoonsa. HSL päättää matkustajaliikenteen aloittamisesta ja liityntäbussijärjestelmään siirtymisen ajankohdan.


Lue uutinen HKL:n sivuilta...
 
Takaisin
Ylös