• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Länsimetro tiedottaa: Tekniset edellytykset liikenteen aloittamiselle Matinkylään kesäkuussa 2017

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Länsimetron yhteiskoekäyttötestaus on tehty Aalto-yliopiston, Tapiolan, Keilaniemen, Koivusaaren ja Lauttasaaren asemilla. Tämän jälkeen testaukset jatkuvat Urheilupuiston, Niittykummun ja Matinkylän asemilla. Testien perusteella arvio on, että tekninen valmius liikenteen aloittamiselle Matinkylään on olemassa aiemman arvion mukaisesti kesäkuussa 2017. Sen sijaan aiempi arvio valmiudesta aloittaa liikenne ensin Tapiolaan huhtikuussa 2017 ei toteudu. HSL päättää matkustajaliikenteen aloittamisesta ja liityntäliikenteeseen siirtymisestä.

Arvio pohjautuu vasta saatuihin testituloksiin metrotunnelien paloliukuovien sulkeutumisesta. Länsimetron omissa testauksissa ilmeni, että paloliukuovien sulkeutumisessa on puutteita, jotka on korjattava. Mahdollisessa tulipalossa paloliukuovet osastoivat metrotunnelin muista alueista. Ovia on länsimetron 28 kilometrin rataosuudella yhteensä 98 ja ne ovat kooltaan suurimmillaan noin 30
m2 kokoisia. Paloliukuovien moottorit tullaan vaihtamaan. 
- Metron yhteiskoekäyttötestausten tavoitteena on varmistaa, että metro on liikenteelle avattaessa turvallinen ja toimintavarma kaikissa tilanteissa. Arviomme on, että tekninen valmius matkustajaliikenteen alkamiselle Matinkylään on edelleen kesäkuussa. Arvio
voidaan tarkentaa toukokuun alkupuolella, kertoo Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Ville Saksi.

Yhteiskoekäyttötestien ja hankkeen omavalvonnan lisäksi on suoritettu ensimmäiset betonirakenteiden lujuustestaukset, joita suoritetaan valtakunnallisesti betonirakenteissa. Länsimetron rakenteissa ei ole löydetty ongelmia. 
- Metro on jo hyvin valmis. Viiden aseman yhteiskoekäyttötestaus on tehty. Nyt havaitut puutteet on korjattava ja samalla varmistettava, että asemat ja rata toimivat viranomaisten nykyisten vaatimusten mukaisesti. Tulevat korjaukset mahtuvat hankkeen
loppukustannusennusteeseen, sillä siinä on varauduttu yllättäviin kulueriin hankkeen loppuvaiheessa, toteaa Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo.
Kun kaikki yhteiskoekäyttökokeet on tehty ja testit suoritettu, Espoon ja Helsingin viranomaistahot voivat hyväksyä asemien ja ratatunnelien käyttöönoton. HKL vastaanottaa radan ja asemat hoitoonsa. HSL päättää matkustajaliikenteen aloittamisesta ja liityntäbussijärjestelmään siirtymisen ajankohdan.

- Ennen kuin voimme päättää liityntäbussiliikenteeseen siirtymisestä, meillä pitää olla varma tieto metron valmistumisen ajankohdasta, sanoo HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi.
- Näiden tietojen perusteella hyvä ajankohta liityntäbussiliikenteeseen siirtymiselle voisi olla 14.8., jolloin siirrymme talvikauden aikatauluihin, ja metroliikenne Matinkylään voisi alkaa hieman aikaisemmin. Tärkein tehtävämme on turvata matkustajien matkat kaikissa tilanteissa.


Lue uutinen HKL:n sivuilta...
 
Takaisin
Ylös