• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: HKL on aloittanut länsimetron tuotannon esivaiheen

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Koivusaari_hel.fi.jpg
HKL:n tuotannon esivaihe länsimetron osuudella on käynnistynyt täysimääräisesti viime viikolla tapahtuneen hallinnan luovuttamisen jälkeen. Esivaihetta tarvitaan, jotta metroliikenteen ja sen tarvitsemien valvonta- ja kiinteistöjärjestelmien mahdollisimman häiriötön toiminta voidaan turvata liikennöinnin käynnistyttyä.
Länsimetron hallinnan luovutus HKL:lle lokakuun alussa tarkoitti HKL:n valmistelevien töiden käynnistymistä uuden metrolinjan radalla ja asemilla. HKL:n eri yksiköt varmistavat lähiviikkoina lukuisia yksityiskohtia, jotta liikennöinti voidaan aloittaa sujuvasti ja turvallisesti. Muiden töiden lisäksi koko metrolinjalla koeajetaan ensi viikolla keskiviikkoa lukuunottamatta päivittäin.
- Käynnissä oleva tuotannon esivaihe on metroasemien, -radan ja -järjestelmien käytön toimintavarmuuden muodostamisen kannalta erittäin tärkeä. Toistaiseksi esivaiheessa on noussut joitakin puutteita ja häiriöitä, joita HKL ja Länsimetro Oy yhdessä ratkovat matkustajaliikenteen edellytysten synnyttämiseksi. Mitään ylitsepääsemätöntä ei tämän hetken arvion mukaan kuitenkaan näyttäisi olevan edessä. Ensi viikon koeajojen onnistuminen on yksi hyvin ratkaiseva tekijä, kun arvioidaan matkustajaliikenteen alkamisen ajankohtaa, kertoo HKL:n toimitusjohtaja VilleLehmuskoski.
HKL:n isännöitäväksi ja valvottavaksi siirtyy kerralla kahdeksan uutta asemaa entisten 17:n lisäksi. Hallinnoitavat alueet ovat kasvaneet huomattavasti niin neliöissä, kuutioissa kuin kilometreissä. Koska lännen asemat ja tunnelit ovat tähän asti olleet rajoitetun liikkumisen työmaa-aluetta, eri henkilöstöryhmät ja alihankkijat ovat aloittaneet työnsä niihin tutustumisella. Esimerkiksi kuljettajien, huoltohenkilöstön ja järjestyksenvalvojien tulee tuntea reitit, taukotilat ja poistumistiet ennen liikennöinnin alkamista.
Länsimetro poikkeaa kantametrosta sekä rakenteeltaan että tekniikaltaan. Radan profiili vaihtelee alamäen- ja ylämäen välillä nykymetroa enemmän ja asemavälit ovat totuttua pidempiä. Tekniset järjestelmät ovat nykyaikaisempia kuin itäosuudella ja automatiikkaa on huomattavasti enemmän. Valvottavan tekniikan määrä asemilla ja tunneleissa kasvaa huimasti. Uutta on myös se, että puolet asemista sijaitsee kauppakeskusten yhteydessä.
Matkaketjun tulee sujua hankaluuksitta siitä lähtien, kun matkustaja astuu aseman ovesta sisään siihen asti, kun hän poistuu määränpääaseman ovesta ulos. Tämä tarkoittaa muun muassa, että asemien ovet aukeavat, hissit ja liukuportaat kulkevat ja järjestyksenvalvojat liikkuvat junissa ja asemilla suunnitelmien mukaan. Lisäksi tulee suunnitella ja varmistaa mm. kaluston huoltotoiminta, asemien siivous, kiinteistöjen huolto, kiinteistötekniikan määräaikaistarkastukset sekä kamera-, lukitus- ja valvontajärjestelmien moitteeton toiminta ennen liikennöinnin alkamista.
Ennen kuin matkustajaliikenne voidaan aloittaa, tulee tuotannon esivaiheessa toteutua yhtenäinen kahden viikon häiriötön jakso sen jälkeen kun matkustajaliikenteen aloittamisen esteet on poistettu ja tarpeelliset testaukset on tehty. Liikenteelle avaaminen edellyttää myös, että riittävä määrä koeajopäiviä on toteutunut onnistuneesti. Matkustajaliikenteen aloituksesta päättää tämän jälkeen HSL.
HKL on koonnut tietoa nyt käynnistyneestä tuotannon esivaiheesta sivulleen.

Katso myös infografiikka, jossa länsimetron rakentamisen ja käyttöönoton kokonaiskuva hahmottuu piirroksen
keinoin.


Lue uutinen HKL:n sivuilta...
 
Takaisin
Ylös