• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Metron luotettavuutta parantava aikataulumuutos voimaan maanantaina

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
metrojuna_engstrom_web.jpg
Metrossa otetaan käyttöön uusi aikataulu maanantaina 6. marraskuuta, kun Ruoholahden ja Matinkylän välisen osuuden aikataulunmukaiset koeajot jatkuvat. Matkustajille uusi aikataulu näkyy yksittäisten lähtöaikojen muutoksena, mutta metron liikennöintiaikoihin, matka-aikoihin, vuoroväleihin tai vuorovälien voimassaoloaikoihin ei ole tulossa muutoksia.

Muutoksen taustalla on liikenteen luotettavuuden parantaminen. Liikenteeseen on lisätty yksi juna enemmän aiempiin koeajoihin verrattuna. Lisäjunan avulla parannetaan liikenteen täsmällisyyttä lisäämällä junakiertoon pelivaraa pienten myöhästymisten varalta.

Toistaiseksi HKL on ajanut metroliikenteessä kaksi onnistuneeksi laskettavaa koeajopäivää. Onnistuneen koeajon kriteeri on, että vähintään 90 prosenttia junista lähtee pääteasemalta ajallaan tai maksimissaan minuutin myöhässä. Yli kahden minuutin myöhästymisiä ei saa tulla lainkaan. Ennen matkustajaliikenteen aloittamista tulee toteutua vähintään kolme onnistunutta koeajopäivää.

Koeajojen onnistumisen lisäksi toinen kriteeri matkustajaliikenteen aloittamisen edellytyksistä saavutettiin tämän viikon tiistaina, kun kahden viikon yhtäjaksoinen asemien ja järjestelmien häiriöttömän koekäytön jakso täyttyi.

Kolmas matkustajaliikenteen aloittamisen edellytys on länsimetrossa jäljellä olevien puutteiden korjaaminen. Näistä viimeiset matkustajaliikenteen aloittamisen esteenä olevat työt on aikataulutettu tehtäväksi ensi viikon aikana.

Muutokset metron aikatauluihin 6.11.

Ruuhka-aikana junat idän suuntaan kulkevat kaksi minuuttia edellä aikatauluihin merkitystä ajastaan. Tällä on merkitystä etenkin niille matkustajille, jotka tähtäävät Itäkeskuksen itäpuolella sijaitsevilla asemilla johonkin tiettyyn bussiyhteyteen. Lisäksi muina aikoina idän suunnan lähdöt aikaistuvat noin minuutilla.

On mahdollista, että koeajojen aikana tehdään vielä muita pikaisia muutoksia aikatauluihin. Näistä syistä Reittiopas ei välttämättä näytä metrolle kaikissa tilanteissa oikeita lähtöaikoja.




Lue uutinen HKL:n sivuilta...
 
Takaisin
Ylös