• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Kolmas onnistunut metron koeajopäivä takana

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Otaniemi2_TimoOjala_web.jpg
HKL on ajanut maanantaina kolmannen onnistuneeksi laskettavan koeajon länsimetron osuudella. Maanantaina oli ensimmäinen päivä, kun metroa liikennöitiin HSL:n suunnittelemien uusien, väljemmät kääntöajat sallivien ja metroliikenteen luotettavuutta parantavien aikataulujen mukaisesti.
Onnistuneeksi koeajo lasketaan, jos 90 prosenttia junista lähtee pääteasemalta ajoissa tai enintään minuutin myöhässä, ja yli kahden minuutin myöhästymisiä aikatauluun nähden ei tule.
- Uudet aikataulut tuntuvat nyt toimivan, mistä osoituksena oli heti kolmas, onnistunut koeajopäivä, kiittää HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski.
- Aikataulut sallivat lisää pelivaraa metron pieniin häiriötilanteisiin niin, että häiriöt eivät näy merkittävästi matkustajaliikenteessä ja niistä palaudutaan nopeasti.
HKL:n asettamat matkustajaliikenteen aloittamisen laatukriteerit, joihin koeajojen lisäksi kuuluu asema- ja teknisten järjestelmien häiriöttömän käytön jakso, on siis nyt molemmat saavutettu. Länsimetron osuudella jäljellä olevat työt on aikataulutettu ja valmistuvat tämän viikon aikana.

- HSL:n arvio on, että päätös metron matkustajaliikenteen aloittamisesta voidaan tehdä pian. Alkuun bussilinjasto säilyy nykyisellään. Etelä-Espoon ja Lauttasaaren bussilinjat muuttuvat heti alkuvuodesta – tavoitteena on, että länsimetron liityntäbussiliikenne alkaa 3.1.2018, kertoo HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi.






Lue uutinen HKL:n sivuilta...
 
Takaisin
Ylös