• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HSL: P, L ja I-junissa vain yksi osasto auki sunnuntain vastaisena yönä 28.1.

Huopalahden asemalla kaupunkiradan laiturin länsipää oli suljettu jo tänään lauantaina 27.1. päivällä. Kyseiseltä laiturilta ei ollut yhteyttä läntiselle alikululle.
 
Onko siellä vartijoita vahtimassa, että kaikki matkustajat tunkevat yhteen osastoon, vaikka suurin osa ei ole edes menossa Huopalahteen? Onhan Jorvaksenkin kohdalla kaikki osastot käytössä, vaikka länsipään ovista putoaa suoraan pusikkoon.
 
Onko siellä vartijoita vahtimassa, että kaikki matkustajat tunkevat yhteen osastoon, vaikka suurin osa ei ole edes menossa Huopalahteen? Onhan Jorvaksenkin kohdalla kaikki osastot käytössä, vaikka länsipään ovista putoaa suoraan pusikkoon.

Saahan ne junan ovet lukkoon. Auki sitten Huopalahden jälkeen.
 
Sm5:t ovat läpikuljettavia, joten osastot eivät ole suljettuna, vaikka ovet ovat lukossa. Tekstissä nimenomaan väitettiin vain yhden osaston olevan auki.
Tuo tiedote oli mielestäni hieman outo. Huopalahden asemalle mahtui kyllä yhden yksikön mittainen juna aivan hyvin, mutta sitä pidemmät eivät (yhtä yksikköä pidemmät olisivat joutuneet osittain työmaan puolelle). En vaivautunut menemään yöllä asemalle katsomaan, millaisesta käytännöstä tuolla tarkalleen ottaen oli kysymys.
 
"Osasto" tarkoitti tässä tapuksessa junayksikköä, muutama juna ajettiin kahdella flirtillä joista toinen tuli suljettuna.
 
Rautatieyritys ja liikenteen tilaaja ovat siis kuutamolla kalustoterminologiasta. Viestinnän naisille pitäisi kummassakin virastossa antaa opetusta.
 
Takaisin
Ylös