• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Kaupunkipyörällä Helsingistä Leppävaaraan

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
kaupunkipy%C3%B6r%C3%A4t_hel.jpg
Espoossa kaupunkipyöräpalvelu laajenee jo ensimmäisenä kautenaan kesällä 2018. Laajennuksen 35 pyöräasemaa ja 350 kaupunkipyörää sijoittuvat enimmäkseen Leppävaaran alueelle. Espoon teknisen toimen johtaja Olli Isotalo päätti laajennuksen hankinnasta torstaina 15.2.2018.
Helsingissä pyöräilykausi alkaa tänä vuonna jo huhtikuussa. Tänä kesänä laajennuksen myötä Espooseen tulee kaikkiaan 105 kaupunkipyöräasemaa. Laajennusosan asemat saadaan käyttöön hieman muita asemia myöhemmin, viimeistään heinäkuussa 2018. Espoon muut 70 kaupunkipyöräasemaa sijoittuvat metroradan varrelle ja ovat käytettävissä 2.5. alkaen.
Laajennusosan käyttöönottoa valmisteltiin alun perin aikaisintaan pyöräilykaudeksi 2019. Espoon tekninen lautakunta päätyi kuitenkin aikaistetun laajentamisen kannalle.
– Asemaverkoston laajentaminen Leppävaaraan on kaupunkilaisten toive. Kaupunkilaisille avatussa karttakyselyssä Leppävaara erottui selvästi alueena, jossa pyörille on paljon kysyntää, kertoo liikenteenhallintapäällikkö Johanna Nyberg.
Helsingin ja Espoon kaupunkipyöräpalvelu toimii yhtenä kokonaisuutena. Pyörillä voi halutessaan ajaa kaupunkien välillä, Espoosta Helsinkiin tai toisinpäin. Pyörän voi palauttaa toukokuusta alkaen kumman tahansa kaupungin kaupunkipyöräasemalle.
Verkostokartta kuvaa kaupunkipyöräasemien ohjeellisia sijainteja. Lopulliset paikat tarkentuvat myöhemmässä suunnittelussa.



Lue uutinen HKL:n sivuilta...
 
Takaisin
Ylös