• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Tiheän vuorovälin liikennettä Matinkylään kokeiltiin torstaina - Mahdollisesta liikenteen lisäämises

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Metroliikenteessä testattiin torstain 5.4. aamuliikenteessä liikennöintimallia, jossa kaikki metrojunat ajettiin Matinkylään saakka 2,5 minuutin vuorovälillä. Normaalisti joka toinen vuoro jatkaa Matinkylään, jolloin ruuhka-aikojen vuoroväli Tapiolan ja Matinkylän välillä on 5 minuuttia.
Kokeilun ajan aamun ruuhkaliikenteessä vuoroväli pysyi pääosin tasaisena. Junat jäivät kuitenkin kokeilun aikana myöhään aikataulustaan ja Matinkylään saapuville junille syntyi viiveitä. Myöhästymiset johtuivat normaaleista pienistä häiriöistä, jotka Matinkylän pienemmän pelivaran vuoksi heijastuivat koko liikenteeseen.
-Kokeilu antoi tietoa siitä, miten häiriöherkkää liikenne on, kun Matinkylään ajetaan normaalin 5 minuutin sijasta 2,5 minuutin välein. Jos liikenteessä tulee pieni häiriö, se heijastuu kaikkiin vuoroihin. Kokeilusta saimme arvokasta dataa, jonka pohjalta voimme suunnitella toimenpiteitä häiriöherkkyyden vähentämiseksi, sanoo HKL:n liikennöintiyksikön johtaja Arttu Kuukankorpi.
Tiheämpään liikenteeseen siirtymisestä ei ole vielä tehty päätöstä, vaan liikennettä tilaava HSL ja metroliikennettä operoiva HKL pohtivat sitä kokeilusta saatujen tietojen perusteella. Siirtyminen Matinkylään ulottuvaan tiheään liikenteeseen olisi mahdollista aikaisintaan syksyllä.


Lue uutinen HKL:n sivuilta...
 
Takaisin
Ylös