• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Kaupunkipyöräpalvelu laajenemassa tulevaisuudessa itään

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
hel.aurinko.jpg
Helsingin kaupunkipyöräpalvelua suunnitellaan laajennettavaksi noin 80 asemalla ja 800 pyörällä. HKL:n johtokunta hyväksyi osaltaan torstaina kaupunkipyöräpalvelun laajennuksen hankesuunnitelman. Toteutuakseen hanke vaatii vielä kaupunginhallituksen päätöksen sekä HKL:n johtokunnan hankintapäätöksen.
Suositun kaupunkipyöräpalvelun maantieteellistä laajentamista on toivottu niin asiakaspalautteissa kuin valtuustoaloitteissakin. Kaupunginhallitus myönsi talousarvioneuvotteluissa 2017 palvelun laajentamisen määrärahan.
Käytännössä hankesuunnitelman hyväksyminen tarkoittaa sitä, että laajennuksen tarkempaa suunnittelua, kuten tulevien asemien sijoittelua, voidaan jatkaa. Johtokunta kehotti etenemään ehdotuksen mukaan, jossa alueen suunnitellaan ulottuvan pohjoisessa Pitäjänmäkeen ja idässä noin Itäkeskuksen etäisyydelle. Laajennuksen vuosittainen kustannus on enintään miljoona euroa nykyisen vuosittaisen 1,295 miljoonan euron lisäksi.
-Laajennus on mahdollista toteuttaa jo tulevalle kaudelle 2019. Tälle kaudelle uusia asemia todennäköisesti ei ehditä saada muun muassa kaluston toimitusaikojen ja hankinnan aikataulun vuoksi. Kevät 2019 tulee sekin ihan pian, kertoo HKL:n projekti-insinööri Samuli Mäkinen.
Kesän jälkeen teetetään karttakysely, jossa kaupunkilaiset pääsevät kertomaan mielipiteensä asemien sijoittelusta.
Helsingin kaupunkistrategian mukaan kaupungin tavoitteena on kasvattaa kestävien liikennemuotojen kulkumuoto-osuutta edelleen. Tässä pyöräilyn suosion kasvattamisella on keskeinen rooli. Kaupunkipyöräpalvelu tukee Helsingin visiota olla maailman paras kestävän liikkumisen metropoli yhdistämällä pyöräilyn osaksi joukkoliikennettä.


Lue uutinen HKL:n sivuilta...
 
Takaisin
Ylös