• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Pyöräkeskukset palvelevat jälleen Kampissa ja Herttoniemessä

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
pyorakeskus_netti.jpg
HKL:n järjestämä pyöräkeskustoiminta alkoi tänä vuonna huhtikuussa Kampin Narinkkatorilla ja Herttoniemessä. Pyöräkeskusten ydinajatus on tarjota kaupunkilaisille mahdollisuus omatoimiseen pyörän huoltamiseen neuvovan mekaanikon opastuksella ja pyöräkeskuksen työkaluilla.

- Moni oli jo ehtinyt odotella, joko pyöräkeskukset aukeavat. Hyvällä säällä pyöränhuoltajia riittää. Esimerkiksi Kampin pyöräkeskus on niin keskeisellä paikalla, että siinä on työmatkalaisen helppo käydä täyttämässä vaikkapa pyöränkumin. Nuoret saattavat pakertaa useita tunteja pyörän kimpussa halutessaan oppia huoltamaan sen itse, ja me tietenkin neuvomme, kertoo pyöräkeskuksella työskentelevä Jonne Stenbacka.
Toimintaa kummassakin toimipaikassa pyörittää Velo & Oxygen -pyöräliike. Pyöräkeskus antaa pyörän kunnossapitoon liittyviä käytännön neuvoja ja lainaa ilmaiseksi työkaluja. Jos pyörän huolto tuntuu liian vaivalloiselta, voi menopelin jättää myös maksulliseen pikahuoltoon. Herttoniemen pyöräkeskuksessa pyörähuollon voi tehdä sisätiloissa, joten sadepäivänäkin riittää tekemistä. Tänä kesänä Herttoniemen pyöräkeskuksella voi myös ostaa käytettyjä pyöriä.
Yhteistyö Velo & Oxygenin kanssa mahdollistaa myös sähköavusteisten pyörien koeajamisen pyöräkeskuksilla myöhemmin kevään aikana.
Keskuksista saa maksutta pyöräilykarttoja ja kaupunkipyöräneuvontaa. Lisäksi pyöräkeskukset toimivat pyöräilijöiden helppona tapaamispaikkana tai pyöräretkien lähtöpisteenä.
Pyöräkeskuksella järjestöt ja yritykset voivat järjestää pyöräilyyn liittyviä voittoa tavoittelemattomia tapahtumia. Pyöräkeskus sopiikin mainiosti esimerkiksi fillariretkien lähtöpisteeksi sekä pyörien ja pyöräilytuotteiden esittelyyn.
Kummatkin pyöräkeskukset palvelevat tänä kesänä maanantaista perjantaihin ja ovat auki kello 10–18 lokakuun loppuun asti.
-Tervetuloa käymään ja vaikka tutustumassa paikkoihin. Täällä odotetaan ja autetaan, toivottaa Stenbacka.
Seuraa pyöräkeskusta Facebookissa ja Instagramissa ja vieraile myös osoitteessa http://www.pyorakeskus.info/
https://www.facebook.com/helsinginpyorakeskus/
https://www.instagram.com/pyorakeskus/




Lue uutinen HKL:n sivuilta...
 
Takaisin
Ylös