Kampin metroaseman Milkyway-teoksen on tehnyt arkkitehti ja kuvittaja Leevi Kerola. Teos kuvastaa liikkeen voimaa.
Kuka olet?
Olen arkkitehti ja kuvituksia olen tehnyt työn rinnalla pienempinä projekteina. Lennokkaiden kuvitusten tekeminen on hyvää vastapainoa säntilliselle työlle.
Mistä saitinspiraation osallistua kilpailuun?
Sain idean ihan tuolta metrolaiturilta. Kuljen joka päivä metrolla töihin ja on tullut siellä olevia tauluja tuijoteltua. Sieltä huomasin myös ilmoituksen tästä kilpailusta.
Millätavoin työsi alkoi muotoutua?
Oli aika lailla selvää, että tekisin työn Kampin asemalle, se on kotipysäkkini. Työ lähti minulle luontevalla, digitaalisella työskentelytavalla. Tämän projektin tein 3D-mallinnuksen avulla. Halusin, että työ olisi abstrakti ja, että siinä olisi väriä. Hyvistä jutuista tulee sellainen olo, että tämähän lähtee liikkeelle ihan itsestään, ja niin tämäkin työ valmistui melko nopeasti.
Millaisistaajatuksista työsi lähti liikkeelle?
Lähdin ajattelemaan Kampin sijaintia monen taidemuseon läheisyydessä ja sitä, kuinka ihmiset virtaavat aseman läpi. Aluksi olin tekemässä hiukan värikkäämpää teosta, mutta metron väri on jo itsessään voimakas, joten halusin vähän rauhoittaa tilaa.
Tutustu Leevintöihin: leevikerola.com




Lue uutinen HKL:n sivuilta...