• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Suomen Latu palkitsi kaupunkipyöräpalvelun Suomen Liikuttajaksi

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
PALKINTO.jpg
Tänä vuonna Suomen Latu palkitsi kaupunkipyörät Suomen Liikuttajaksi. Palkinnon saa vuosittain taho, jonka toiminta on edistänyt suomalaista liikkumista. Helsingin kaupunkipyöräpalvelun menestys on innostanut myös muita kaupunkeja kaupunkipyörien hankkimiseen.

Kaupunkipyörät ovat olleet vuosi vuodelta suositumpi ja palvelua kehitetään jatkuvasti. Tänä vuonna palvelu laajenee Helsingissä myös pohjoiseen ja itään. Lisäksi muut kaupungit ovat ovat ottaneet kaupunkipyöriä käyttöön Helsingin positiivisen esimerkin innoittamina.
“Kaupunkipyörät ovat lisänneet merkittävästi kaupunkilaisten liikkumista ja vähentäneet samalla liikenteen aiheuttamia päästöjä”, Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson perusteli valintaa.
Helsingin kaupunkipyörät ovat myös kansainvälisen suosiovertailututkimuksen mukaan yksi maailman suosituimmista kaupunkipyöräpalveluista, kun järjestelmiä tarkastellaan matkaa per pyörä per päivä -luvuilla. Suosiota selittävät muun muassa edullinen hinta ja järjestelmän toimivuus.
Pääkaupunkiseudun kaupunkipyöräpalvelu on ollut edelläkävijä Suomessa, joten tunnustus päätettiin luovuttaa Helsingin kaupungin liikenneliikelaitokselle.
Suomen Liikuttaja -tunnustuksen otti vastaan sunnuntaina Suomen Ladun kevätkokouksen päätteeksi HKL:n suunnittelija Eeropekka Lehtinen.
Suomen Liikuttaja -tunnustusta on jaettu vuodesta 1985. Sen myöntää Suomen Ladun hallitus. Viime vuonna tunnustusta ei jaettu, mutta aikaisemmin se on myönnetty mm. Suomi sata -hankkeelle (2017) ja Pokemon GO -pelille (2016).



Lue uutinen HKL:n sivuilta...
 
Takaisin
Ylös