• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Malminkartanon juna-aseman valaistusta korjataan syksyn aikana

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Malminkartanon juna-aseman kulkuramppien valaistus on saanut kaupunkilaisilta palautetta. Laajalla perusparannuksella valaistus paranee ja sähkönkulutus pienenee.
Tunneliosuus on kunnostettu väliaikaisesti, mutta laajemman perusparannuksen myötä valaisimet korvataan uudella tekniikalla ja samalla pienennetään myös aseman valaistuksen sähkönkulutusta.
Malminkartanon aseman valaistusta on korjattu ja seuraavaksi vuorossa ovat luiskissa olevat valot. Aikaisemmin asennettujen valaisimien toimimattomuudelle ei ole vielä löytynyt syytä.
— Luiskissa olevien valaisimien tilanteen kartoitus on aloitettu 16.9. Toimimattomuuden syytä ei ole vielä saatu selvitettyä. Meille on kuitenkin tärkeää saada valot pian toimimaan, sillä illat alkavat pimentyä, kertoo HKL:n hallinnollinen isännöitsijä JouniIkonen.




Lue uutinen HKL:n sivuilta...
 
Takaisin
Ylös