• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Raide-Jokerin rakentamisen ensimmäinen vuosi takana

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Linnoitustie_WEB.jpg
Raide-Jokerin rakentaminen aloitettiin 13 kohteessa tasan vuosi sitten 3.6.2019. Rakentamisvaihetta on takana 12 kuukautta eli 20 prosenttia. Tähän mennessä rakennustöistä on tehty 21 prosenttia. Koko projektin kustannuksista, syksyllä 2017 alkanut suunnitteluvaihe mukaan lukien, on laskutettu noin 28 prosenttia.
Vuoden aikana työalueet ovat laajentuneet noin 19 kilometrin matkalle. Poikkeuksellisenkin kevään aikana sekä rakentaminen että suunnittelu ovat edenneet vauhdilla. Samalla, kun vielä myöhemmin aloitettavista rakentamiskohteista tehdään rakennussuunnitelmia, ovat suunnittelijoiden kädet täynnä työmaapalvelun kanssa.
”Kun työmaalla tulee ilmi jokin odottamaton asia tai suunnitelmaa pitää viilata, alkavat suunnittelijat pohtia vaihtoehtoisia ratkaisua ja piirtää niistä suunnitelmakuvia. Se tekee suunnittelijoiden työstä samalla mielenkiintoista ja haastavaa,” kuvailee suunnittelupäällikkö Jyrki Oinaanoja.
Ensimmäisen rakentamisvuoden aikana suunnitelmia on hyväksytty 2770 kappaletta.
Maanrakennustöitä on tehty viime kesästä lähtien. Tänä keväänä myös ratarakentajat ovat päässeet tositoimiin. Rataa näkyy jo useammalla kadulla: Maarintiellä, Linnoitustiellä, Ravitiellä ja Pirkkolantiellä. Kaksoisraidetta on valettu paikoilleen touko–kesäkuun vaihteeseen mennessä yhteensä 500 metriä. Tämän vuoden aikana sitä on tarkoitus asentaa yhteensä noin 8 kilometriä.
”Hetki, jolloin maanrakennustyöt ovat siinä vaiheessa, että ratarakentaminen voi alkaa, on meille tärkeä välitavoite ja merkkipaalu. Se kertoo, että olemme aikataulussa,” kertoo projektipäällikkö Ari Bergström.
Taitorakentajat ovat huhkineet Raide-Jokerin siltojen, tukimuurien, paalulaattojen ja muiden erikoisten rakenteiden parissa. Ensimmäiset Raide-Jokerin sillat valmistuvat tulevan kesän aikana. Lisäksi työn alla on useita tukimuureja ja erikoisuuksina esimerkiksi Huopalahden aseman betonitunneli, Varikkotien pohjavesikaukalo ja maasilta sekä Sellon kansi Espoossa.
Patterimäen raitiotietunnelia on louhittu 15 metriä. Kalliolouhinnat aloitettiin huhtikuussa 2020 ja ne valmistunevat tämän vuoden loppuun mennessä.
Jotta rakentaminen on ollut mahdollista, on työmaillemme perehdytetty 2887 henkilöä.
Kulunut vuosi on ollut luonnonympäristöön liittyvien asioiden suhteen värikäs. Patterimäen liito-oravat jäävät projektin historiaan, mutta niin jäävät myös esimerkiksi simpukoiden siirto, taimenpurotalkoot ja muut ympäristön hyväksi tekemämme asiat.
”Raide-Jokerin rakentaminen vaikuttaa satojentuhansien ihmisten arkeen. Tietysti negatiivistakin palautetta tulee, mutta pääasiassa kaupunkilaiset ovat ottaneet rakentamisen hyvin vastaan. Haluamme olla luottamuksen arvoisia ja hoitaa rakennustyöt ja tiedottamisen hyvin ja aikataulussaan,” toteaa tilaajan projektijohtaja Juha Saarikoski.
”Tulevat kesät ovat Raide-Jokerin rakentajille työntäyteisiä. Rakentamisen volyymi kasvaa tänä kesänä kolminkertaiseksi viime kesään verrattuna,” Ari Bergström kertoo.
Raide-Jokerin rakentaminen jatkuu vielä vuoden 2023. Viimeistelytöiden ja koeajojen jälkeen Raide-Jokerin kyytiin pääsee tavoitteen mukaisesti kesäkuussa 2024.






Lue uutinen HKL:n sivuilta...
 
Kulunut vuosi on ollut luonnonympäristöön liittyvien asioiden suhteen värikäs. Patterimäen liito-oravat jäävät projektin historiaan, mutta niin jäävät myös esimerkiksi simpukoiden siirto, taimenpurotalkoot ja muut ympäristön hyväksi tekemämme asiat.

Ai että liito-oravat jäämässä historiaan. Varmasti ne jollain tavalla jäävät.

t. Rainer
 
Takaisin
Ylös