• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Koivusaaren metroasema avataan matkustajille 6. elokuuta

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Koivusaaren metroaseman lattian uusimistyöt on saatu päätökseen ja metroasema avataan jälleen matkustajien käyttöön 6.8. Asema otetaan käyttöön metron aamuliikenteen alkaessa. Ensimmäinen metro Koivusaaresta lähtee asemalta kohti Vuosaarta to 6.8. klo 5.21. Kaikkien Koivusaaresta kulkevien metrojen aikataulut ovat elokuun muiden aikataulujen tapaan jo saatavilla Reittioppaasta.
Lattian uusimistöissä vaihdettiin aseman laiturialueen lattia pintamateriaalissa havaittujen halkeamien vuoksi. Lattian uusiminen eteni suunnitelman mukaisesti. Kesäkuussa purettiin vanha lattia varmistaen samalla metroliikenteen sujuvuus pölyävien purkutöiden aikana. Juhannuksen jälkeen alkoi uuden lattiamateriaalin asennus laiturialueelle. Asennuksen yhteydessä asemalle asennettiin länsimetrossa käytössä olevat näkövammaisia palvelevat jälkivalaisevat opastenauhat. Työt valmistuivat heinäkuun lopulla ja niistä vastasi Länsimetro Oy. Lue lisää aiemmasta uutisestamme.
Metroliikenteessä ja Lauttasaaren alueella tapahtuu elokuun alussa myös muita muutoksia. Talviaikataulukauden alkaessa 10.8. metro alkaa liikennöidä entistä pidempään ruuhkan vuoroväleillä ja samalla myös Lauttasaaren alueen bussilinjasto uudistuu.




Lue uutinen HKL:n sivuilta...
 
Takaisin
Ylös