• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Kalastamasta Pasilaan -hankkeen maastotyöt etenevät Vallilanlaaksoon

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Vallilanpuisto+1000+x+400+px.png
Kalasatamasta Pasilaan -hanke etenee maastotöissään Vallilanlaakson alueelle syyskuussa. Töitä tehdään arkisin klo 7–18 välillä, ja ne sisältävät kairavaunuilla tehtäviä pohjatutkimuksia sekä maastomittauksia. Töistä aiheutuu vähäisessä määrin melua ja pölyä sekä jonkin verran tärinää. Maastotöitä tehtiin kesän 2020 aikana Hermannin rantatien alueella.
Pohjatutkimuksissa selvitetään maaperän laatua raitiotien suunnittelua ja rakentamista varten, sillä oikein mitoitetut pohjanvahvistustoimenpiteet luovat perustan kestäville, laadukkaille ja helposti ylläpidettäville ratkaisuille. Tietoja hyödynnetään muun muassa katujen ja raitiotien kantavuuden varmistamisessa. Myös maaperän pilaantuneisuutta selvitetään tutkimusten yhteydessä, ja mahdollisia pilaantuneita maita kunnostetaan rakennusvaiheessa.
Maastotöitä tehdään useammassa vaiheessa koko hankealueella kevääseen 2021 saakka. Tulevista töistä kerrotaan tarkemmin myöhemmin.
Kalasatamasta Pasilaan -hankkeessa rakennetaan raitiotie sekä siihen kytkeytyviä katualueita, viherkaistoja, jalankulun ja pyöräilyn reittejä sekä kunnallistekniikkaa. Raitiotieosuus tarjoaa sujuvan, noin 4,5 kilometrin pituisen yhteyden reitille Nihti–Kalasataman keskus–Vallilanlaakso–Pasila sekä yhdistää olemassa olevat raitiotie-, metro- ja lähijunaverkot toisiinsa. Tavoitteena on aloittaa liikennöinti syksyllä 2024.




Lue uutinen HKL:n sivuilta...
 
Takaisin
Ylös