• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Raitioliikenne palaa Hämeentielle 14. joulukuuta

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
hameentie.jpg
Raitiovaunulinjat 6 ja 7 nähdään normaaleilla reiteillään Hämeentiellä jälleen 14. joulukuuta. Ratikkaliikenne muuttuu aamuliikenteen alkaessa, noin klo 4.30. HSL tiedottaa liikenne- ja aikataulumuutoksista tarkemmin.
Bussi- ja raitiovaunupysäkit ovat joulukuun puolivälissä lopullisilla paikoillaan. Osa pysäkeistä on eri paikassa kuin ennen uudistusta. Sörnäisten ratikkapysäkki Hakaniemen suuntaan siirtyy Hämeentielle Kurvin eteläpuolelle, Käenkujan pysäkki Hakaniemeen päin poistuu ja Tannerin kentän ratikkapysäkit siirtyvät Haapaniemenkadun eteläpuolelle. Uudet pysäkkijärjestelyt tähtäävät sujuvampaan ratikkaliikenteeseen.

Raitioliikenteen palatessa Kurvin ja Hakaniemen välille Sturenkadun raitioliikenne loppuu. Sturenkadun liikenteen muutkin poikkeusjärjestelyt poistetaan samalla.
Aikataulua saatiin kirittyä

Ratikoiden paluu oli vielä lokakuussa epävarmaa, mutta Hämeentien uudistus on päässyt etenemään mallikkaasti töiden kirimisellä, resursseja lisäämällä ja lauhan sään ansiosta.
”Kiitos kuuluu jokaiselle urakan tekijälle. Tämä on meidän kaikkien yhteinen onnistuminen”, sanoo Destian työmaapäällikkö Sirpa Hämäläinen.

Hämeentien poikkikatujen ja pyöräteiden avaamisen aikataulusta kerrotaan myöhemmin.

Kokonaisuudessaan Hämeentien uudistus valmistuu ensi vuonna. Viimeistelytöitä, kuten päällimmäisiä asfalttikerroksia ja kivitöitä, tehdään vielä keväällä.
HSL:n uutinen raitioliikenteen palaamisesta Hämeentielle
Kuva: Destia Oy




Lue uutinen HKL:n sivuilta...
 
Takaisin
Ylös