• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Maskipakko voimaan joukkoliikenteessä 13.3.

Esim. eilinen Kauppalehden uutinen kertoo, että VR ja HSL jatkavat maskipakkoa toistaiseksi.

Ite pidän kyl tota pakko-sanaa täysin harhaanjohtavana, kun ei maskittomuudesta kumminkaan seuraa mitään sen kummoisempaa. Itellä on ainakin sellainen mielikuva että pakko-sanalla tarkoitetaan sitä, että maskittomuudesta sais keski-Eurooppalaiseen tapaan sakot tai että kuljettaja olisi oikeutettu poistamaan maskittoman asiakkaan liikennevälineestä tyyliin että "Tää bussi ei liiku mihinkään jos ei sinulla ole maskia" uhkaillen soittaa vartijat, mutta kun näin ei vaan ole, on pakko-sana tässä mielessä täysin epälooginen ja oikeastaan täyttä p***apuhetta HSL:ltä. En kyllä ymmärrä HSL:n sanavalintoja. Ite olen kulkenut joukkoliikenteellä jo sitten elokuun alun ilman maskia (maaliskuun ja heinäkuun välisenä aikana en käyttänyt joukkoliikennettä ollenkaan) ja olen nähnyt paljon muitakin maskittomia asiakkaita.
 
Viimeksi muokattu:

Ja näin se kuuluu ollakin, koska ei ole olemassa lakia minkä perusteella kyseisen perverssin esineen pitäminen missään sisätiloissa olisi pakollista. Joka siihen pakottaa, rikkoo lakia. Näin yksiselitteistä se on. Eriskummallisuus syntyy vain siitä tosiasiasta, että yhteiskuntamme on luisunut jonkinlaiseen lievään laittomuuden tilaan,mikä on valitettavaa ja vaarallistakin.
 
Ite en kyllä ymmärrä kuka HSL:llä on oikein valinnut tota pakko-sanaa, todennäköisesti joku, jonka äidinkieli on jotain muuta kuin suomi. Omasta mielestä sana "vahva maskisuositus" (stark munskyddsrekommendation på svenska) olisi ollut paljon parempi valinta kuin pakko, joka ei todellisuudessa edes ole sitä. Pakko tarkoittaa aina pakkoa eikä muuta. Itteä myös ärsyttää noi turhat maskikuulutukset, joka varmasti ärsyttää monia muitakin joukkoliikenteen käyttäjiä ja mahdollisesti myös kuljettajia. Kyltit/tarrat joka paikassa olisi riittänyt mainiosti. Ja sokeiden kohdalla asia tulisi perille avustajien kautta.
 
Sana "pakko" on saanut korona-aikana aivan uuden merkitysen ja käyttötarkoituksen. Ennen se merkitsi asiaa, jonka tekemistä ei voi välttää, tai jos jättää tekemättä, siitä seuraa jotain. Nyt sanakirjaan pitäisi lisätä aivan uusi merkitys: "asia, jonka joku haluaa sinun tekevän ja jonka voit tehdä, jos sinusta tuntuu siltä".

Vähän karsastan sitä, että täälläkin, ja mm. Raitio-lehdessä, suvereenisti puhutaan maskipakosta, vaikkei sellaista ole koskaan ollutkaan (sanan perinteisessä merkityksessä) muualla kuin lentoliikenteessä.
 
Muistelen kuitenkin nähneeni jossain jutun, jonka mukaan nimenomaan tuolla suosituksen muuttamisella "pakoksi" saatiin lisättyä maskien käyttöä vielä jonkin verran. Sinänsä pakko on hassu sana tässä merkityksessä, mutta mikäli se tosiaan parantaa maskienkäyttöastetta, niin kelpaa minulle.
 
Lentoliikenteen maskipakkokin on ollut kyseenalainen kotimaanlennoilla. Sitä on perusteltu ilmailuturvallisuuden vaarantamisella, mutta menisiköhän perustelu läpi oikeudessa?
 
Vähän karsastan sitä, että täälläkin, ja mm. Raitio-lehdessä, suvereenisti puhutaan maskipakosta, vaikkei sellaista ole koskaan ollutkaan (sanan perinteisessä merkityksessä) muualla kuin lentoliikenteessä.

Täällä mainittiin maskipakko jossain yhteydessä ja kysyin, että eikö kyse ole todellisuudessa suosituksesta? Viestini oli täysin asiallinen mutta se sensuroitiin täältä pois :rolleyes:
 
Muistelen kuitenkin nähneeni jossain jutun, jonka mukaan nimenomaan tuolla suosituksen muuttamisella "pakoksi" saatiin lisättyä maskien käyttöä vielä jonkin verran. Sinänsä pakko on hassu sana tässä merkityksessä, mutta mikäli se tosiaan parantaa maskienkäyttöastetta, niin kelpaa minulle.

Enemmistö ihmisistä varmaan ajattelee kuten sinä, eli hyvä tarkoitus pyhittää keinot. Tätähän on koronan kanssa ollut monessa yhteydessä, mm. rajaliikenteessä.

Minäkin sillä tavoin osallistuin leikkiin, että keväällä ja alkukesästä 2020 matkustellessani höpötin rajavartijoille soopaa, kun utelivat maasta poistumisen syytä. Olisi tehnyt mieli sanoa, että lähden koska voin, mutta arvioin pääseväni vähemmällä toimimalla toisin. Silti tuntui pahalta lukea uutisia niistä "käännytetyistä", jotka eivät ole osanneet vedota oikeuksiinsa ja ovat joutuneet sitten rajavartijoiden hampaisiin, kun ovat yrittäneet käydä ulkomailla.

Minulla on tapana pitää mielessä Eila Kännön legendaarinen ohje: tehdään niin kuin laki sanoo. Soisin julkisten toimijoiden sitä noudattavan. Jos laki ja tarve ovat ristiriidassa, sitten pitää muuttaa lakia.

Yhä edelleen olen sitä mieltä, että Ville O Turusen kiteytys tässä topikissa on erinomainen: http://jlf.fi/f34/16463-hkl-maskipakko-voimaan-joukkoliikenteessa-13-3-a/#post234143

Täällä mainittiin maskipakko jossain yhteydessä ja kysyin, että eikö kyse ole todellisuudessa suosituksesta? Viestini oli täysin asiallinen mutta se sensuroitiin täältä pois :rolleyes:

Ehkä tuollaista ei saa kysyä :D
 
Ehkä tuollaista ei saa kysyä :D

Saa kysyä, kun kysyy oikeassa ketjussa. Kalustohavaintoketjuista olen välillä poistanut maskikeskustelun avauksia. Niin kuin nyt käydystä keskustelustakin näkyy, maskikeskustelu menee joillakin kovasti tunteisiin ja itseään toistavaa juttua tulee paljon, vaikka aihe on viimeisen 1,5 vuoden kuluessa aika lailla kaluttu loppuun julkisessakin keskustelussa. Pidetään tällä foorumilla maskikeskustelu ja joukkoliikenneharrastus omissa topiceissaan.

Tällä kertaa siirsin nyt kalustohavaintoketjusta maskikeskustelun uuden avauksen tähän erilliseen topiciin, koska THL:n antama uusi maskisuositus on antanut aiheesta uutta keskusteltavaa.
 
Enemmistö ihmisistä varmaan ajattelee kuten sinä, eli hyvä tarkoitus pyhittää keinot. Tätähän on koronan kanssa ollut monessa yhteydessä, mm. rajaliikenteessä.

Minäkin sillä tavoin osallistuin leikkiin, että keväällä ja alkukesästä 2020 matkustellessani höpötin rajavartijoille soopaa, kun utelivat maasta poistumisen syytä. Olisi tehnyt mieli sanoa, että lähden koska voin, mutta arvioin pääseväni vähemmällä toimimalla toisin. Silti tuntui pahalta lukea uutisia niistä "käännytetyistä", jotka eivät ole osanneet vedota oikeuksiinsa ja ovat joutuneet sitten rajavartijoiden hampaisiin, kun ovat yrittäneet käydä ulkomailla.

Sinänsä vaikka tuossa maskiasiassa hyväksynkin tuon harhaanjohtavan nimityksen, niin tuossa rajavartiointiasiassa mentiin kyllä omastakin mielestäni liikaa lakia vastaan. En sinänsä olisi halunnut ihmisten tekevän turhia matkoja korona-aikaan, varsinkaan juuri tuolloin alkuvaiheessa, kun oikeasti tiedettiin aika rajallisesti vielä taudista. Mutta tuo on silti aika iso rajoitus, jos ja kun se ei perustu lakiin vaan on sitä vastaan. Maski on kuitenkin lopulta aika pieni asia suurelle osalle ihmisistä, jolloin laillisuusnäkökulma ei ole omasta näkökulmastani niin merkittävä.

Suuri enemmistö kuitenkin pystyy vähintään harjoittelemaan maskin käyttöä, niin että siihen pystyy ongelmitta. Toki tuokin olisi ollut tyylikkäämpää tehdä lain kirjainta mukaillen, mutta tässä ongelma ei minulle tosiaan liian suuri ollut. Ja tässä vaiheessa tuon "pakon" luonteesta on toki ollut tietoa ihan hyvin jo julkisuudessakin, en muista miten oli asian laita silloin aluksi.
 
Onhan tämä aika huvittavaa, aina vaan. HS tänään, lihavointi minun:

HS 4.10.2021 sanoi:
VR:n henkilökunnan havaintojen mukaan maskien käyttö junissa vähentyi viikonlopun aikana jonkin verran.

”Tarkkaa mittausta asiasta ei ole, mutta tämä on henkilökunnan arvio. Vaikutus on ollut nähtävissä THL:n viime viikon linjauksen jälkeen”, Julia Stolp VR:n viestinnästä sanoo.

VR:n junissa on silti edelleen maskipakko, ja asiasta muistutetaan junissa.

Toivomme, että maskipakkoa voisi lieventää jossain vaiheessa suositukseksi. Seuraamme viranomaisten ohjeita ja myös asiakkaiden toiveita toki”, kertoo Stolp.

On ne aika taikureita, kun muuttavat suosituksen suositukseksi ja ajattelevat, että jokin muuttuu. HS:n toimittajakaan ei ole katsonut tarpeelliseksi huomauttaa lukijoille, minkälaisesta "pakosta" on kyse. Aina vaan.
 
Ja tässä vaiheessa tuon "pakon" luonteesta on toki ollut tietoa ihan hyvin jo julkisuudessakin, en muista miten oli asian laita silloin aluksi.

Maskipakosta luki heti aluksi, ettei HSL:n kulkuvälineistä heitetä ulos sen takia. Muista paikoista ei ole juurikaan ollut artikkeleita siitä, voidaanko heittää ulos.

Muistan myös, että luulin Suomesta poistumisen olevan kiellettyä keväällä 2020. Vasta joskus pari kuukautta poistumiskiellon jälkeen tuli artikkeleita siitä, ettei kyseessä ole oikea poistumiskielto, jos vaan tajuaa vedota oikeuksiinsa. Pidän erikoisena sitä, ettei siitä seurannut kenellekään mitään, että rajavartijat käännytti lainvastaisesti maasta poistumista yrittäviä.
 
Tänään on uutisoitu, että Höselin maskisuositus muuttuu suositukseksi ja että suositus poistuu matkustusehdoista ja jatkuu suosituksena, tai jotain.
 
Tänään on uutisoitu, että Höselin maskisuositus muuttuu suositukseksi ja että suositus poistuu matkustusehdoista ja jatkuu suosituksena, tai jotain.

Oli jo kuulutuksetkin saatu täksi päiväksi vaihdettua suosittelemaan maskien käyttöä. Toivottavasti maskinkäyttö säilyisi vielä yleisenä, kun on kuitenkin koronan viides aalto käynnissä ja flunssakausi vielä tulossa sen päälle.
 
Takaisin
Ylös