HKL järjesti keväällä 2021 innovaatiohaun, jossa etsittiin ketteriä kokeiluja metroasemien palvelujen ja viihtyisyyden edistämiseksi. Kokeilun kohteeksi valikoitu Lainappi-lokerikko, josta asiakkaat voivat vuokrata käyttöönsä sellaisia välineitä, joita ei käyttöasteensa tai hinnan takia kannata itse hankkia omaksi. Kokeilu oli onnistunut, ja toimintaa jatketaan.
Kyseessä oli kokeilu, jolla tutkittiin miten metroasemalle sijoitettu lokerikko vaikuttaa alueen jakamistalouden suosioon. Saatujen tulosten mukaan kokeilu helpotti tavaroiden yhteiskäyttöä ja vuokraamista ja tavoitti käyttäjät sijainnillaan Hakaniemen metroasemalla.
Metroasemat ovat käyttäjätutkimuksen mukaan parhaita sijainteja jakamistalouden palveluille

Kokeilu osoitti Lainappi Oy:lle, että lokerikko on tapa, jolla kiertotaloutta voi hyvin edistää ja uusien käyttäjien kynnystä osallistua madaltaa. Lokerikko lisäsi myös Lainappi sovelluksen vuokrausilmoitusten määrää Hakaniemen alueella. Kokeilun aikana käyttäjiltä kerätty palaute oli erittäin positiivista. Kokeilu, lokerikon käytettävyys ja sijainti saivat käyttäjiltä kiitosta.

- Meille tämä mahdollisuus kokeilla vuokraustoimintaa laatikon välityksellä on ollut arvokasta ja mahdollisuus edistää jakamistaloutta. Tämä on antanut meille paljon dataa, kuinka laatikkoa, tuotteita ja markkinointia voidaan optimoida siten, että niistä saa parhaimman mahdollisen hyödyn irti käyttäjäkokemuksesta ja asiakastyytyväisyydestä tinkimättä, kertoo Antti Moilanen Lainappi Oy:stä.
Suurimman suosion saivat tuotteet, joita tarvitaan harvoin ja ovat hinnaltaan niin kalliita, ettei niitä kannata hankkia omaksi. Esimerkiksi höyry- ja tekstiilipesurit.
Toimintaa kehitettiin kokeilun aikana. Laatikostoon lisättiin käyttäjille mahdollisuus vuokrata myös omia tavaroitaan muille.
- Laatikkokonsepti on osoittautunut toimivaksi ja näemme sen laajentamisessa mahdollisuuksia tulevaisuudessa, Antti Moilanen kertoo.




Lue uutinen HKL:n sivuilta...