• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Metro siirtyy talviaikaan 3.8.

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Metron vuorovälit palaavat 3.8. normaaleiksi, eli ruuhka-aikoina junat kulkevat neljän minuutin välein Ruoholahden ja Itäkeskuksen välillä. Muina aikoina vuoroväli on viisi minuuttia.
Vuosaaren suunnan matkustajien ei sunnuntaista lähtien enää tarvitse vaihtaa junaa Itäkeskuksessa. Itäkeskuksen ja Vuosaaren samoin kuin Itäkeskuksen ja Mellunmäen välillä metrojunat kulkevat ruuhka-aikoina kahdeksan, muulloin kymmenen minuutin välein.

Raitiovaunut palaavat Porthaninkadulle
Varsinainen syysaikaan siirtyminen kaupunkiliikenteessä tapahtuu 10. elokuuta, jolloin bussit ja raitiovaunut alkavat ajaa syysaikataulujen mukaan.
Silloin aloittaa raitiolinja 9, jonka reitti kulkee Kolmikulmasta Kallion kautta Itä-Pasilaan. Porthaninkatu avataan raitiovaunuille, ja yhdeksikön lisäksi sitä pitkin alkavat ajaa myös linjat 1, 1A, 3B ja 3T, jotka siis palaavat entiselle reitilleen.
Hakaniemen torin käytöstä poistettu pysäkkipari otetaan taas käyttöön, samoin kuin tietysti muutkin reitin varren pysäkit. Helsinginkadun alkupäähän kolmosia varten pystytetyt tilapäispysäkit sen sijaan poistuvat.
Bussi 51 ei vielä pääse palaamaan Porthaninkadulle, vaan se jatkaa poikkeusreitillään toistaiseksi.

Aamuyön bussiliikenne lisääntyy
Keskustassa alkaa 15.8. lähtien liikennöidä uusi aamuyölinja 03N. Se ajaa Rautatientorilta Kallion-Sörnäisten kautta Pasilaan ja hieman läntisempää reittiä Kallion kautta takaisin Rautatientorille.
Samalla linjan 02N reitti muuttuu. Bussi alkaa ajaa Elielinaukiolta Mannerheimintietä Haagaan ja Kannelmäkeen. Takaisin keskustaan ajetaan Hämeenlinnanväylää ja Mannerheimintietä pitkin.

Liikennöintiaika pitenee poikittaislinjoilla
Poikittaisyhteyksiä tarvitsevien kulku helpottuu, sillä linja 58B alkaa ajaa myös sunnuntaisin. Liikennettä on aamuvarhaisesta noin klo 21 saakka. Arkisin bussi kulkee noin klo 23 asti. Lauantaisin se ei liikennöi.
Parannusta tulee myös linjalle 57, jonka liikennöintiaikaa jatketaan parilla tunnilla eli noin 23.30 asti. Myös linja 58 alkaa ajaa entistä myöhempään, noin klo 21 saakka. Nämä bussit liikennöivät maanantaista lauantaihin.


Lue koko uutinen HKL:n sivuilta...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös