• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

YLE: Bussilippujen hintoihin kaavaillaan korotuksia

vko

Ylläpitäjä
Moderaattori
Tunnistettu jäsen
Liittynyt
23 Kesäkuu 2005
Viestit
509
Suuret kaupungit kaavailevat nostavansa bussilippujen hintoja valtion ensi vuodelle lupailemasta tuesta huolimatta. Linja-autoliitto toivoo valtiolta koko alaa hyödyttäviä kädenojennuksia, muun muassa dieselin valmisteveron poistoa joukkoliikenteeltä.


Tampereen lähiliikenteessä kertalippu maksaa kaksi euroa, Helsingissä 1,80 - 2,20 euroa ja Turussa 2,50 euroa.

Korotuksia on luvassa, sillä valtion budjettiesityksessä lupailema 5 miljoonan euron tuki Helsingin seudun sekä Tampereen ja Turun joukkoliikenteelle ei riitä kuittaamaan polttoaineen hinnannousun tuomia paineita. Myös pääkaupunkiseudun seutuliikennettä hoitavan YTV:n lipunhintoihin on tulossa korotuksia.

Tampereen kaupungin joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita kertoo, että korotustarve on noin 8 prosenttia. Helsingissä puolestaan ollaan päätymässä ratkaisuun, jossa kuljettajalta ostettavan kertalipun hintaa korotetaan reilusti 2,2 eurosta 2,5 euroon. Muiden lipputyyppien hintoihin ei kajottane. Samantyyppistä hinnankorotusta kaavaillaan myös Tampereelle.

Turussa sen sijaan korotus saattaa tulla nimenomaan kausimatkustajien kortteihin. Turun liikennejohtaja Sirpa Korte perustelee valintaa sillä, että kertalippujen ja arvokorttien hintaa on nostettu aiempina vuosina. Turussa joudutaan myös keskustelemaan siitä, pitäisikö matkalippujen kahden tunnin voimassaoloajasta luopua.


Keskisuurissa kaupungeissa hinnat kovia

Kymmenestä suurimmasta kaupungista Lahdessa, Kuopiossa, Jyväskylässä ja Porissa lippujen hinnat nousivat heinäkuun alussa: kertaliput maksavat nyt 2,90 euroa. Myös Oulu liittyy tähän joukkoon ensi kuun alusta.

Lisäksi monessa kaupungissa pohditaan vielä säännöllisten käyttäjien lipun hintoihin tulevia korotuksia.

Yksityisten bussiyritysten etujärjestön Linja-autoliiton mukaan matkalippujen raju korotuskierre voitaisiin katkaista helposti: pallo on liiton mukaan valtiolla. Linja-autoliitto ja Suomen paikallisliikenneliitto ovat esittäneet dieselin valmisteveron poistoa bussiliikenteeltä ja arvonlisäveron laskemista.

Linja-autoliiton mukaan dieselin hinnakorotus on vuoden aikana tuonut lähes 40 miljoonan euron lisälaskun bussiyrityksille. Suurille kaupungeille suunnattu 5 miljoonan euron tuki ei saa liitolta varauksetonta kannatusta. Maaseudun bussilinjoille suunnattava tuki kun uhkaa samaan aikaan laskea.

- Näillä näkymin kolme miljoonaa euroa tuesta otetaan muun Suomen joukkoliikenteen rahoista. Se voi tarkoittaa seutulippujen hintojen nousua tai ostovuorojen vähenemistä, sanoo puheenjohtaja Martti Paunu Linja-autoliitosta.

Matkustajamäärät ovat kasvaneet tänä vuonna lähes kaikissa suurissa kaupungeissa.



Uutinen YLE:n sivuilla
 
Auton käynnistäminen kuluttaa polttoainetta ja auton osia, joten lyhyet matkat tulee autolla kalliimmaksi.

Niinpä. Tämän takia kukaan ei osta jakelukäytössä Postilla olleita autoja, koska niissä on tekniikka hajalla pätkittäisen ajon takia. Auto tykkää pitkistä matkoista tasaisilla kierroksilla, lyhyillä matkoilla oleva auto ei ehdi ikinä kunnolla lämmetä. Kori ruostuu, moottori karstoittuu ja starttimoottori joutuu kohtuuttomalle rasitukselle. Lyhyitä matkoja olisi järkevintä tehdä kävellen ja pyörällä, vuokrata vain auto esimerkiksi City Car Clubista tarvitessaan sellaista. Jos bussi nyt niin ylitsepääsemättömän kallis on, jota epäilen. 100 euron kuukausilippukin on päivää kohti vain 3 euroa ja noin kalliilla kuukausilipulla huristeleekin jo vähintään muutamia kymmeniä kilometrejä niin paljon kuin sielu sietää.
 
Helsingissä puolestaan ollaan päätymässä ratkaisuun, jossa kuljettajalta ostettavan kertalipun hintaa korotetaan reilusti 2,2 eurosta 2,5 euroon. Muiden lipputyyppien hintoihin ei kajottane.

Joukkoliikennelautakunnan esityslistassa oli kaksi esitystä, joissa molemmissa nostetaan kertalipun hintaa 2,5 euroon, nostetaan matkailijalippujen hintoja ja lopetettaisiin ratikkalippu. Onko tuo ratikkalippu ollut suosittu lipputuote?

Toinen noista vaihtoehdoista sisältää myös arvo- ja kausilippujen hinnan laskemisen, mutta se edellyttäisi lisätukea kaupungilta.
 
Viimeksi muokattu:
Onko tuo ratikkalippu ollut suosittu lipputuote?

Virallisia tilastoja en tiedä mutta matkustamosta havainnoituna 90% kertalipun ostajista ostaa ratikassa ratikkalipun ja arvoa käytettäessäkin 0 on yleinen (yleisin?) valinta.
 
ja lopetettaisiin ratikkalippu. Onko tuo ratikkalippu ollut suosittu lipputuote?
Lopetettaisiin siis raitiovaunun kuljettajien myymä ratikkalippu. Automaateista sekä arvolippuna sitä saisi edelleen. Hinnat olisivat ehdotuksen mukaan: automaatista 1.80 euroa ja arvolippuna 1.37 euroa.

Lieneekö ensiaskel kohti kuljettajarahastuksen loppua raitiovaunuissa?
 
Toinen noista vaihtoehdoista sisältää myös arvo- ja kausilippujen hinnan laskemisen, mutta se edellyttäisi lisätukea kaupungilta.

Helsingin joukkoliikennelautakunta päätyi tänään tähän vaihtoehtoon.

Nyt pitää toivoa, että lisätukea tulee. Jos sitä ei tule, joudutaan tarjontaa sopeuttamaan eli siis vähentämään liikennettä. Itse veikkaan, että lisätukea tulee jonkun verran, mutta että ainakin suunnitelluista poikittaisliikenteen parannuksista (linjan 56 perustaminen) joudutaan luopumaan ja ehkä myös vähentämään joitakin tänä vuonna tulleita lisäyksiä (esim. ysin vuoroväliä ehkä harvennetaan vastaamaan linjan 17 vuorovälejä).

Sinänsä tämä oli lautakunnalta varsinainen vaaliveto: lippujen hintojen laskua voidaan hyödyntää kampanjoinnista, mutta laskeneista lipputuloista mahdollisesti seuraavat säästöt toteutuu vasta vaalien jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Aamun Hesarin mukaan Helsingin kolme suurinta puoluetta ovat eilen sopineet, että tariffitukea lisätään sen verran, ettei lippujen hintoja tarvitse korottaa. Myöskään kertalipun hintaa ei nosteta.
 
Takaisin
Ylös