• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Ensimmäinen uusi SM5-juna valmistui

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy:n Stadler Bussnang AG:ltä tilaamien SM5-junien kaksi ensimmäistä junayksikköä ovat viimeisteltävinä Bussnangin tehtaalla Sveitsissä. Ensimmäinen junayksikkö valmistui tehtaalla 7.10.

Junakalustoyhtiön toimitusjohtaja Yrjö Judström on tyytyväinen hankkeen etenemiseen. Puheenvuorossaan roll-out -tilaisuudessa Bussnangissa hän totesi mm. että pääkaupunkiseudun joukkoliikenne on kasvanut asukasluvun kasvun, henkilöautoliikenteen ruuhkautumisen ja alueen yleisen kehityksen myötä. Junaliikenteessä kasvu on ollut vuodesta 2004 alkaen keskimäärin 4 prosenttia vuodessa eli selvästi suurempi kuin Pääkaupunkiseudun Junakalustoyhtiötä perustettaessa vielä osattiin arvioida. Kun SM5-junat korvaavat vanhaa kalustoa, matkustusmukavuus pääkaupunkiseudun junaliikenteessä paranee oleellisesti.

Ensimmäiset junat ovat liikenteessä ensi vuoden loppupuolella. Suomessa ensimmäinen junayksikkö esitellään tämän vuoden joulukuussa.

Flirt-juna on modifioitu leveälle raideleveydelle ja Suomen vaativiin ilmastollisiin olosuhteisiin. Modifioinnissa on hyödynnetty myös kokemuksia HKL:n ja VR:n aikaisemmista kiskokalustohankinnoista. Lisäksi Stadler on Junakalustoyhtiön edellyttämällä tavalla käyttänyt ulkopuolista suomalaista asiantuntemusta suunnitteluprosessin alusta alkaen.

SM5-junan modifiointi Suomen olosuhteisiin jatkuu edelleen junien valmistusvaiheessa. Modifioinnin onnistumista tullaan seuraamaan sekä testauksissa että junien lopullista hyväksymistä edeltävällä seurantajaksolla.

Ensimmäiset kaksi junaa tulevat matkustajaliikenteeseen vuoden 2009 loppupuolella, ensiksi todennäköisesti Leppävaaran ja Martinlaakson radan liikenteeseen. Erityisiä odotuksia kohdistuu SM5-junien liikennöintiin kehäradalla, kun niillä viimeistään vuodesta 2014 alkaen hoidetaan Helsinki-Vantaan lentokentän pitkään odotetut kiskoliikenneyhteydet Helsingin keskustaan.

SM5-juna on helppopääsyinen matalalattiainen juna, jonka pituus on noin 75 metriä. Junakalusto on metromaista, kun eteistilojen ja matkustamon välillä ei ole kulkua hidastavia väliovia. Junassa kaikki eteisalueet ja pääosa matkustamoista on matalalattiaisia, yhteensä matalalattia-aluetta on 69 prosenttia. Junassa on neljä moduulia, vaunua, joista on näkyvyys ja kulku päästä päähän. Tämä todennäköisesti tasoittaa junan matkustajakuormitusta, ja entistä useampi pääsee istumaan. SM5-junissa on ensimmäisenä Suomessa lämmön talteenottojärjestelmä. Suomen olosuhteiden ja väliovien puuttumisen takia ulko-oville tulee ilmaverhot.

Junat ovat ilmastoituja ja ne on varustettu aikaisempaan verrattuna kehittyneemmillä sähköisillä näytöillä, jotka soveltuvat hyvin myös lentokenttäliikenteeseen. Junan monitoimitila on aikaisempaa monipuolisempi; liikuntaesteiset ja lastenvaunujen kanssa matkustavat on otettu huomioon eteistilojen järjestelyissä ja ovien kynnysjärjestelyissä, joissa on liukuva astin.

Junahankinnat ovat pitkäjänteisiä, sillä junien elinkaari yhdellä peruskorjauksella on 30 – 40 vuotta.



Lue koko uutinen HKL:n sivuilta...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös