• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Raide-Jokeria suunnitellaan

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Jokerin eli linjan 550 muuttamista pikaraitiotieksi on alettu suunnitella. Nykyinen bussilinja on niin suosittu, että ruuhka-aikoina sen kuljetuskapasiteetti ylittyy monin paikoin. Pikaraitiolinja olisi nykyistä tehokkaampi ja palvelutasoltaan laadukkaampi. Raide-Jokerista tulisi Suomen ensimmäinen pikaraitiotie.

Pikaraitiotien linjaus kulkisi pääosin samaa reittiä kuin bussilinja 550 eli Itäkeskuksesta Viikin, Oulunkylän, Pitäjänmäen ja Leppävaaran kautta Tapiolaan.

Alustavassa yleissuunnitelmassa tarkastellaan raitioratalinjausta, pysäkkien ja vaihtoasemien sijainteja sekä radan toteuttamisen edellyttämä katujärjestelyjä sillä tarkkuudella, että ratalinjan ja pysäkkien aluevaraukset voidaan varmistaa kaavoissa ja muissa suunnitelmissa. Alustava yleissuunnitelma valmistuu keväällä 2009.

Suunniteltavan linjan pituus on noin 25 km, josta 16 km on Helsingin ja 9 km Espoon alueella. Pysäkkejä linjalle on arvioitu tulevan noin 28.

Suunnittelutyön ovat tilanneet Helsingin ja Espoon kaupungit, liikenne- ja viestintäministeriö sekä YTV.



Kaupunkisuunnitteluviraston järjestämät asukastilaisuudet:
maanantaina 20.10. klo 18-20 Oulunkylän ala-asteen ruokalassa, Teinitie 12
tiistaina 21.10. Tapiolan peruskoulussa, Opintie 1.
Aineisto on esillä internetsivulla www.raidejokeri.info (17.10. lähtien).

Lisätietoa kaupunkisuunnitteluvirastosta: www.hel.fi/ksv




Lue koko uutinen HKL:n sivuilta...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös