• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Välkkynä liikenteeseen!

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
HKL ja Liikenneturva tempaisevat yhteisesti kadunkäyttäjien turvallisuuden puolesta Lucian päivän edellä perjantaina 11.12. Raitiovaununkuljettajat jakavat matkustajille heijastimia kaikilla linjoilla noin klo 7 – 10.

Heijastimia on vaunuissa tarjolla yhteensä 20 000 kappaletta. Tämänvuotinen heijastin on retrohenkiseksi tyylitelty ja erityisesti aikuisten takkiin tai laukkuun sopiva.

HKL ja Liikenneturva toivovat, että matkustajat kiinnittävät heijastimet näkyvään paikkaan ja antavat niiden välkkyä läpi koko pimeän ajan.

Heijastin on yksinkertainen, mutta tehokas henkivakuutus. Ilman heijastinta kulkeva jalankulkija on pimeänä vuodenaikana jopa kymmenkertaisessa onnettomuusvaarassa heijastinta käyttävään verrattuna.
Jalankulkijat saattavat myös yliarvioida näkyvyytensä. Tummiin pukeutunut, ilman heijastinta liikkuva kulkija näkyy auton kaukovaloilla vain noin 200 metrin päästä, heijastinta käyttävä jopa 700 metrin päästä.

Heijastimen paikkaan vaatteissaan kannattaa kiinnittää huomiota. Se on parasta pitää korkeintaan metrin korkeudella maasta eli sopiva paikka on esimerkiksi taskunsuu tai puseronhelma. Liikennevälineeseen astuessaan heijastimen voi sujauttaa taskuun.

HKL ja Liikenneturva muistuttavat, että heijastinta kannattaa käyttää myös valaistulla kadulla koska katuvalotkaan eivät aina takaa kunnollista näkyvyyttä. Näkyvyyttä voivat haitata esimerkiksi sade, mainosvalot, puiden ja pensaiden varjot tai valojen viereen jäävät katvealueet. Jopa laki velvoittaa tätä nykyä heijastimen käyttöön.

Myös autoilijan kannattaa pitää heijastinta, koska heti autosta noustuaan hän on jalankulkija muiden joukossa.

Heijastintempaus järjestetään jo kymmenen kerran. Jos ei omaa välkkyväänsä saa perjantaina, heijastinkeijut jakavat niitä myös Seurasaaren Joulupolulla, joka osuu tänä vuonna sopivasti Lucian päivään sunnuntaina 13.12.


Lisätietoja liikenteessä näkymisestä Liikenneturvan sivuilla



Lue koko uutinen HKL:n sivuilta...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös