• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Muutoksia Helsingin bussilinjoilla 1.1.

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Helsingin bussien aikatauluissa tapahtuu vuoden vaihteessa pieniä muutoksia.

Linjalle 90A lisätään sunnuntaihin lähtö Rautatientorilta klo 5.15 ja Vuosaaren satamasta klo 5.44 eli liikenteen aloitus aikaistuu tunnilla.

Linjan 56, Kalasatama - Kannelmäki, ruuhka-aikojen vuoroväli tihenee 12 minuuttiin. Linjan 85, Herttoniemi (M) - Jollas, aamuruuhkan tiheämpi jatkuu noin puolella tunnilla Herttoniemen suuntaan ajettaessa.

Linjan 59, Herttoniemi - Pajamäki, ruuhka-ajan vuoroväli tihenee noin minuutilla.

Linjan 90, Aurinkolahti - Kallvikintie, lähtöajat kummaltakin päätepysäkeiltä aikaistuvat kahdella minuutilla, jotta matkustajien olisi sujuvampi vaihtaa Vuosaaressa metroon.

Linjoille 78 ja 90B tulee 1.1. alkaen muutaman minuutin muutoksia, joilla pyritään parantamaan lähtöjen yhteensopivuutta Vuosaaren sataman työvuorojen kanssa. Linjoille 15 ja 15V tulee maanantaista 11.1. alkaen muutaman minuutin muutoksia, joilla tähdätään sujuvoittamaan vaihtoa linjalta metroon.



Lue koko uutinen HKL:n sivuilta...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Jahas, ilmeisesti uutinen julkaistiin jo ja tuli RSS:n kautta tännekin, mutta sitten vedettiin pois, kun ei kerran löydy HKL:n sivuilta mitään.
 
Takaisin
Ylös