• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HSL: Helsingissä on Euroopan tyytyväisimmät joukkoliikennematkustajat

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Helsingissä on Euroopan tyytyväisimmät joukkoliikennematkustajat

Peräti 93 prosenttia helsinkiläisistä on tyytyväisiä kaupungin joukkoliikenteeseen, selviää Euroopan komission uusimmasta tutkimuksesta. Siinä selvitettiin asukkaiden näkemyksiä elämisen laadusta omassa asuinympäristössään. Kysely tehtiin vuoden 2009 loka-marraskuussa 75 eurooppalaisessa kaupungissa.

Helsingin joukkoliikenne arvioitiin kaikista tutkimuskaupungeista parhaaksi. Helsinkiläisistä 42 prosenttia on erittäin tyytyväisiä ja 51 prosenttia melko tyytyväisiä joukkoliikenteeseen. Erittäin tyytymättömien osuus on vain prosentin.

Helsingin menestymisen tärkeimpiä tekijöitä on kaupungissa pitkäjänteisesti, 1970-luvulta asti noudatettu joukkoliikennemyönteinen politiikka. Vuonna 2009 panostettiin erityisesti poikittaisliikenteeseen lisäämällä vuoroja ja perustamalla uusi poikittaislinja 56. Lisäksi kesällä 2009 alennettiin arvolippujen hintoja valtion joukkoliikennetuen turvin.

Komission teettämään kyselyyn vastasi jokaisessa kaupungissa 500 satunnaisotannalla valittua henkilöä ja se sisälsi 23 kysymystä, jotka koskivat erilaisia elämisen laatuun vaikuttavia tekijöitä. Vastausten perusteella kaupungit listattiin kunkin kriteerin osalta paremmuusjärjestykseen. Suomesta oli Helsingin lisäksi mukana Oulu.

Joukkoliikenteen ykkössijan lisäksi Helsinki kipusi kärkijoukkoon muutamilla muillakin elämän laadun osa-alueilla. Helsinkiläiset ovat hyvin tyytyväisiä esimerkiksi kaupungin turvallisuuteen, puistoihin ja viheralueisiin, ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksiin sekä kulttuuritarjontaan.

Komissio julkaisi vastaavan tutkimuksen edellisen kerran vuonna 2007. Myös silloin Helsingin joukkoliikenne sijoittui ykkössijalle.

Englanninkielinen tutkimusraportti (pdf)



Lue uutinen HSL:n sivuilta...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös