• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HSL: Liikenteen päästöt alas, joukkoliikenne nousuun

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
HSL:n hallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki:

Liikenteen päästöt alas, joukkoliikenne nousuun

Autottoman päivän tilaisuudessa Narinkkatorilla puhunut HSL:n hallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki muistutti, että Suomi on sitoutunut kansainvälisesti ja sopinut kansallisesti haastavista liikenteen päästövähennystavoitteista. Tavoitteisiin ei päästä ilman kunnon harppausta eteenpäin joukkoliikennettä suosivassa politiikassa. Helsingin seudun työssäkäyntialueella pitkäjänteistä ja joukkoliikennemyönteistä toimintaa edellytetään sekä kunnilta että valtiolta.

Pääkaupunkiseudulla ”muidenkin kuin HSL:n jäsenkuntien on ryhdyttävä vahvemmin tukemaan alueensa joukkoliikennepalveluja. Yhtä väistämättä kehitys vaatii valtion suunnalta suurten kaupunkien joukkoliikennepalveluihin varatun määrärahan päämäärätietoista kasvattamista myös seuraavalla hallituskaudella”, Rauhamäki sanoo.

HSL: tavoitteena on, että myös muut Helsingin seudun kunnat liittyvät HSL:n jäsenkunniksi. ”Mitä nopeammin toiminta-alueen laajeneminen tapahtuu, sitä parempia ja kattavampia joukkoliikennepalveluita HSL pystyy tarjoamaan alueen asukkaille”, Rauhamäki sanoo.



Lue uutinen HSL:n sivuilta...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös