• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HSL: Syksysäät liukastavat kiskot

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Syksysäät liukastavat kiskot

Raitiovaunukiskojen lähettyvillä kannattaa syksyn tullessa liikkua erityisen varovasti, koska puista putoavat lehdet tekevät kiskot liukkaiksi ja raitiovaunujen jarrutusmatka moninkertaistuu. Kuurakeli puolestaan vaikeuttaa junien kulkua.

Lehtikeli on raitiovaunujen jokasyksyinen riesa. Lehdet murskautuvat vaunujen alla öljymäiseksi massaksi, jolla vaunu luistelee kuin vesiliirrossa.

HKL:n harjavaunut ovat ahkerasti ajossa, mutta tuulet lennättävät kiskoille nopeasti lisää lehtiä. Kuljettajat muistuttavat, että niin autoilijoiden, jalankulkijoiden kuin pyöräilijöidenkin kannattaa ottaa lehtikeli huomioon. Viime hetken kadunylityksiä on syytä välttää, jos raitiovaunu on tulossa.

Liukkaus vaikuttaa myös raitiovaunujen aikatauluissa pysymiseen. Tilanne on hankalin siellä, missä lehtipuut kasvavat aivan kiskojen vieressä, esimerkiksi Mäkelänkadulla sekä Munkkiniemen puistotiellä.

Lähijunien haittana kuurakeli

Raitiovaunuja vaivaavat lehdet, koska ne pakkautuvat kiskouraan. Lähijunien sileille, maan pinnasta ylös nouseville kiskoille lehtiä suurempi vaiva on kiskojen pinnalle tiivistyvä kosteus, jonka kylmät yöt tuo tullessaan.

Kuura ja kiskon pinnan lika muodostavat kalvon, jonka päällä juna liukastelee. Jarrutusmatkat pitenevät, asemilta lähtö hidastuu ja meno voi olla nykivää. Tämä kaikki saattaa aiheuttaa pieniä myöhästymisiä junaliikenteessä.

Lähijunien vaikein osuus on rantarata Leppävaaran ja Kauklahden välillä, koska kiskojen läheisyydessä kasvaa paljon puita, joista tippuu likaa kiskoille.



Lue uutinen HSL:n sivuilta...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös