Näytetään tulokset 1-1/1

Viestiketju: Kulosaaren metroasema avataan huhtikuussa

  1. #1
    RSS
    RSS ei ole kirjautuneena
    Botti RSS avatar
    Liittynyt
    10.07.2008
    Viestejä
    8800

    oletus Kulosaaren metroasema avataan huhtikuussa

    Kulosaaren metroasema avataan matkustajien käyttöön huhtikuussa. Lopullisesti peruskorjaustyöt valmistuvat ensi kesän aikana. Matkustajat ohjataan kevään ajan käyttämään aseman itäpäähän tulevaa varapoistumistietä, joten asema ei ole esteettömästi lastenvaunujen tai pyörätuolin kanssa liikkuvien matkustajien käytettävissä.

    Kulosaaren metroasema on ollut peruskorjauksen vuoksi suljettuna viime kesäkuun alusta alkaen. Remontin valmistuminen on lykkääntynyt alkuperäisiin suunnitelmiin verrattuna, jonka vuoksi osapuolet ovat päätyneet avaamaan aseman remontin ollessa vielä kesken.

    Kulosaaren metroaseman rakennustyön tilaaja on HKL ja rakennuttajana toimii HKR-Rakennuttaja.

    Metroaseman peruskorjauksessa laajennetaan lippuhallia ja lippuhalliin lisätään liukuportaat. Myös laituritason katosta jatketaan ja laiturin pintarakenteet saneerataan. Käytettävyyden lisäksi remontti kohentaa metroaseman viihtyisyyttä ja turvallisuutta.

    HSL jatkaa korvaavan liikenteen järjestämistä bussilinjalla 16X aseman avaamiseen asti. Linja liikennöi Kulosaaren metroaseman ja Herttoniemen metroaseman välillä 8-15 minuutin välein.

    Lisätiedot:
    HKL, rakennusyksikön johtaja Juha Saarikoski, p. 09 310 35288.



    Lue uutinen HKL:n sivuilta...
    Viimeisin muokkaaja vko; 23.10.2010 kello 21:56. Syy: päivitetty

Vastaavia viestiketjuja

  1. HKL: Kulosaaren metroasema avataan matkustajille
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 5
    Viimeisin viesti: 05.09.2012, 20:54
  2. HSL: Kulosaaren metroasema uudistuu
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 29.04.2010, 09:40
  3. HKL: Rautatientorin metroasema avataan 15. helmikuuta
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 05.02.2010, 09:20

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •