• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HSL: HSL kysyy jäsenkuntiensa mielipiteitä johdinautoliikenteen aloittamisesta

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
HSL kysyy jäsenkuntiensa mielipiteitä johdinautoliikenteen aloittamisesta

HSL pyytää omistajakunniltaan lausuntoja tulisiko johdinautot ottaa käyttöön muun joukkoliikenteen rinnalle. Johdinautot ovat yleistyneet eri puolella maailmaa 1990-luvulta lähtien. Suosion syitä ovat ympäristönäkökulmien arvostuksen kasvu, liikenteen hiljaisuus, vähäpäästöisyys sekä raideliikennettä huokeammat perustamiskustannukset. Johdinautot soveltuvat hyvin myös pohjoisiin olosuhteisiin. Helsingissä johdinautoliikenteestä luovuttiin vuonna 1985.

Suurin hyöty Helsingissä

HSL:n ja Helsingin kaupungin yhteisen hankeselvityksen perusteella tarkoituksenmukaisinta olisi aloittaa johdinautoliikenne Helsingissä, jossa bussiliikenne on tiheintä ja samoja johtimia voisi käyttää useat linjat. Johdinautoilla olisi mahdollista korvata Helsingin keskustan dieselbusseja, ja toisaalta pienentää raitioliikenteen kasvupainetta. Myös johdinautoille sopiva säilytys- ja huoltotila löytyisi nykyisen Koskelan varikon alueelta. Tarpeen mukaan linjastoa olisi mahdollista laajentaa myös muihin HSL-kuntiin.

Johdinautoliikenteellä olisi näkyvyyttä myös omana liikennemuotonaan, sillä alustavan suunnitelman mukaista linjastoa varten tarvittaisiin 75 johdinautoa. Helsinkiin tulevissa johdinautoissa painottuisivat myös kaluston korkeatasoinen laatu ja matkustusmukavuus. Vaikka johdinautoliikenne korvaisi osin raitioliikenteen laajenemissuunnitelmia, kasvaisi raitioliikennekin nykyisestään noin viidenneksellä.

Asian käsittely jatkuu syksyllä

Liikennöintikustannusten ohella uuden liikennemuodon perustamisella on tuntuvat vaikutukset kaupunkikuvaan, joukkoliikenteen imagoon sekä muihin joukkoliikenneinvestointeihin. HSL odottaa jäsenkunniltaan kannanottoja johdinautoliikenteen perustamisesta elokuun loppuun mennessä, sillä päätökset Koskelan raitiovarikon laajentamisesta tulee tehdä vuoden 2011 aikana.

Johdinautoliikenteen infrakustannukset ovat yhteensä 38 milj. euroa, josta 33 milj. on väylän ra-kentamiskustannuksia ja 5 milj. euroa varikon perustamiskuluja. Kalustohankintoihin tarvittaisiin puolestaan 50,6 milj. euroa. Selvityksen mukaan johdinautoliikenteellä saavutettavat hyödyt olisivat 2,3 kertaa kustannuksia suuremmat.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi, puh. 09 4766 4040
osaston johtaja Ville Lehmuskoski, puh. 09 4766 4330



Lue uutinen HSL:n sivuilta...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös