• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

TJ: Uusien aikataulunäyttöjen asennus alkoi

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Uusien aikataulunäyttöjen asennus alkoi

21.06.2011

Uusien aikataulunäyttöjen asennus on alkanut tiistaina 21.6.2011. Näytöt asennetaan Teiskontielle keskussairaalan pysäkeille, Hämeenkadulle rautatieasemalta Keskustorille sekä Pirkankadulle Pyynikintorin, Aleksanterin kirkon ja Metson kohdalle.

Näytöt kertovat kullekin linjalle kahden seuraavan bussin odotusajan minuutteina, jos bussi on jo varustettu uuden infojärjestelmän laitteilla eli odotusaika perustuu bussin todelliseen sijaintiin. Jos bussissa ei vielä ole laitteita asennettuna, kahden seuraavan bussin suunniteltu tuloaika näkyy kellonaikana.

Näytön ylimmällä rivillä voidaan tarvittaessa esittää ajankohtaisia viestejä matkustajille.

aikataulunayttto_uusi-650x294.jpg

Näyttöjen asennuksen odotetaan valmistuvan heinäkuun alussa. Kaikkiin busseihin laitteet saadaan syksyn aikana. Järjestelmän toimittaa Logica Suomi Oy.

Infojärjestelmään liittyvät bussien liikennevaloetuudet ja matkustajanäytöt, jotka kertovat seuraavan pysäkin sekä mahdollisia liikennehäiriöviestejä. Liikennevaloetuuspyyntöjä lähtee aikataulustaan myöhässä oleville busseille, ja liikennevaloristeyksiä tulee järjestelmän piiriin kaikkiaan 90, kun asennukset on saatu valmiiksi.

Infojärjestelmän nettipalvelu Lissu Liikenteenseuranta toimii osoitteessa http://lissu.tampere.fi ja sama palvelu mobiililaitteissa osoitteessa http://lissu.tampere.fi/mobile



Lue uutinen Tampereen Joukkoliikenteen sivuilta...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Näemmä Metson pysäkeille tulee sitten näitä miniatyyrinäyttöjä, jotka osaavat näyttää vain muutaman linjan ja niitä tarvitaan sitten joka pysäkille vaikka ne hyvin liki toisiaan ovatkin. Tässäkin voisi olla kokoojanäytölle tarvetta, lisäksi voidaan kysyä, kuinka tarpeellisena pidetään näyttötaulua, joka kertoo seuraavaalle pysäkille (päätepysäkki) menevät vuorot, kuten linjojen 2, 17, 22, 28 ja 31 tapauksessa (kaikki kääntyvät Pyynikintorilla).

Lisäksi oheisen kuvan mukaan linjalla 28 ei olisi vuoron vuoroa ennen seuraavaa aamuyötä (kuva otettu sunnuntaina klo 19:28), mutta pysäkkiaikataulun mukaan niitä kuitenkin olisi.

Olisiko tässä Tampereen turhin aikataulunäyttö?
 

Liitetiedostot

  • metsonayttotaulu.jpg
    metsonayttotaulu.jpg
    92.7 KB · Lukukerrat: 500
Todellakin joo... Minkä ihmeen takia piti mennä asentamaan juuri tämänpuoleinen näyttö ensiksi. Kauemmas länteen meneville ei edelleenkään ole mitään näyttöä edes asennettu ja sitten pyöritetään tällaista turhisnäyttöä! Miten voi olla että näitä tällaisia tunarointeja sattuu näinkin jatkuvasti?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Todellakin joo... Minkä ihmeen takia piti mennä asentamaan juuri tämänpuoleinen näyttö ensiksi. Kauemmas länteen meneville ei edelleenkään ole mitään näyttöä edes asennettu ja sitten pyöritetään tällaista turhisnäyttöä! Miten voi olla että näitä tällaisia tunarointeja sattuu näinkin jatkuvasti?

Äläs nyt oo negatiivinen. Onko ne joskus onnistunu jossai ekalla yrittämällä? :D
 
Olin ehkä sen verran hämmästynyt tästä pysäkin 22 Metso informaatiotulvasta, että joitakin asioita ihmettelen vasta nyt.

- Jos näyttötaulun kuuluisi kertoa kaikki linjat, jotka pysäkkiä käyttää, niin millä rivillä esitetään linjan 90 lähdöt? En ainakaan muista, että näyttötaulussa olisi ollut kaksi sivua näytettäviä lähtöjä, vaan kiinteästi ilmaisi ainoastaan ko kuvassa näkyviä linjoja.

- Jos oikein ymmärsin, näyttötaulu kertoo kellonaikana ne vuorot, jotka eivät ole reaaliseurannassa ja minuutteina ne, jotka ovat. Selittäisikö tämä kuitenkaan linjojen 2, 17, 22 ja 28 monia puuttuvia lähtöjä? linjalla 2 taitaa olla ehkä kolmannes vuoroista esitettynä, ja jos linjaa 2 ajetaan kahdella autolla 40 min kierrosajalla pyhisin, niin jos reaaliseurannalla olisi vaikutus, sitten pitäisi olla seuraava vuoro 40 min päästä eikä tunnin....

- Jos auto ei ole reaaliseurannassa, mistä nämä arvioidut pysäkkiajat sitten tulevat? Ne ovat kovin erilaiset, kuin pysäkkiaikataulussa on. Katsotaampa tarkemmin.

Ensiksi suora copypaste pysäkin 22 pysäkkiaikatauluajoista, jotka löytyvät http://aikataulut.tampere.fi/?key=22&stop=22
19: 04/2 10/17 11/28 24/2 28/22 40/17 41/28 44/2 58/22
20: 04/2 10/17 11/28 24/2 28/22 40/17 41/28 44/2 51/90 58/22
21: 04/2 10/17 11/28 24/2 28/22 40/17 41/28 54/2 58/22

Sitten verrataan linja kohtaisesti näyttöä ja pysäkkiaikataulua, kaikki kun ovat seurannan ulkopuolisia. Poikkeuksellisesti lihavoin tekstiin ne, jotka ovat molemmissa samat.
Linja 2: 20:19, 21:19, aikataulu 19:44, 20:04, 20:24, 20:44, 21:04, 21:24, 21:54. Arvioidut heittävät 5 min ja vuoroja puuttuu
Linja 17: 19:30, 20:30, aikataulu 19:40, 20:10, 20:40, 21:10, 21:40. Arvioidut heittävät 10 min ja vuoroja puuttuu
Linja 22: 20:28, 21:28, aikataulu 19:28, 19:58, 20:28, 20:58, 21:28, 21:58, vuoroja puuttuu
Linja 28: 04:41, 05:51, aikataulu 19:41, 20:11, 20:41, 21:11, 21:41, kaikki vuorot puuttuvat, sen sijaan seuraavan aamun vuorot ovat ok.
Linja 31: 07:52, 08:52, aikataulu ei lähtöjä sunnuntaina, seuraavan aamun vuorot ok.
Linja 90: puuttuu, aikataulussa 20:51

Jos tästä pitäisi jokin yhteenveto tehdä, niin se olisi valitettavasti luokkaa: "älä välitä, mitä näytössä lukee"
 
Takaisin
Ylös