• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

VR: Uudistuksilla lisää etuja junamatkustajille

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Uudistuksilla lisää etuja junamatkustajille

Junamatkustukseen tulee lisää hintavaihtoehtoja ja palveluja 14. syyskuuta alkaen, kun VR käynnistää vaiheittain toteutettavan junalippujen hinnoittelu-uudistuksen. Yksittäisen junamatkan hintaan tulee nykyistä enemmän valinnanvaraa, sillä tarjouksia lisätään ja muita lippuja edullisempi Ennakkolippu tulee pysyväksi osaksi lippuvalikoimaa.

Verkkopalvelujen valikoima laajenee, ja junamatkojen hankintaan tulee uusia tapoja. Myös junien matkustusluokkien nimet uudistuvat, ja samalla nykyisen Business-luokan lipun hinta laskee. Nyt tehtävät uudistukset ovat ensimmäinen askel kohti mallia, jossa yksittäisen junavuoron hinnoitteluun vaikuttaa kysyntä.

Verkkokaupasta matkat ja palvelut helposti

VR:n verkkosivut vr.fi ja uudistuva verkkokauppa palvelevat junamatkustajia entistä monipuolisemmin. Verkosta voi hankkia kotimaan matkojen lisäksi jatkossa myös Venäjän-matkat sekä suositut autojunapaketit.

Verkkokauppaan tulee uutuutena asiakkaiden toivoma vaunukartta, josta voi itse valita matkalleen haluamansa istumapaikan. Samoin säännöllisesti matkustavien sarjalipun maksuton paikanvaraus on jatkossa mahdollista tehdä verkossa. Myös polkupyörän ja lemmikkieläinten liput saa uudistuksen myötä verkkokaupasta.

Junamatkan hankkiminen verkkokaupasta on entistä kätevämpää, sillä yhä useampia lippuja voidaan toimittaa asiakkaalle sähköpostina tai matkapuhelimeen. Aikataulujen ja hintojen vertailu on entistä helpompaa verkkokaupassa lippua ostettaessa.

Verkkosivuilla voi syyskuusta alkaen rekisteröityä asiakasohjelmaan. Rekisteröitymällä saa tietoa palveluista ja tarjouksista sekä entistä sujuvampaa asiointia eri ostokanavissa. Lisäksi voi osallistua VR:n palveluiden kehittämiseen sekä saada matkavinkkejä ja etuja.

Uutta VR:n verkkosivuilla on myös Junat kartalla -palvelu, jonka avulla voi seurata junien kulkua reaaliajassa. Palvelun testiversio avattiin asiakkaille kesäkuussa, ja sitä on kehitetty yhteistyössä asiakkaiden kanssa kesän ajan.

Edullisia junamatkoja Ennakkolipulla ja tarjouksilla

Uudistusten myötä tarjolla on entistä edullisempia junamatkoja. Muita lippuja halvemman Ennakkolipun voi ostaa verkkokaupasta aikaisintaan 60 päivää ja viimeistään 7 päivää ennen junan lähtöä. Mitä aiemmin lipun hankkii, sitä edullisemmin matkan saa. Eri ostokanaviin tulee myös yhä enemmän kampanjoita ja tarjouksia, joilla matkan voi saada jopa yli puolet edullisemmin.

Business-lippu muuttuu Joustavaksi lipuksi, ja samalla sen hinta laskee kymmenen prosenttia. Lippu on nimensä mukaisesti ehdoiltaan joustavin, jolloin jo ostetun matkan muuttaminen vastaavaan onnistuu tarvittaessa maksutta. Lipun voi hankkia kaikista ostokanavista.

Nykyinen toisen luokan junalippu muuttuu Peruslipuksi, joka on yksittäisten junamatkojen vakiolippu ja samoin saatavilla kaikissa ostokanavissa. Lapset, opiskelijat ja eläkeläiset saavat edelleen 50 prosentin alennukset Joustavasta ja Peruslipusta.

Matkustusluokille uudet nimet

Junien matkustusluokkien nimet vaihtuvat. Businessluokka ja toinen luokka muuttuvat nimiltään Ekstra- ja Eko -luokiksi. Ekstra-luokkaan myydään uutta Joustavaa lippua, joka sisältää myös kahvin tai teen ja pikkupurtavaa, muuta junaa väljemmät tilat sekä mahdollisuuden lukea päivän lehdet. Eko-luokkaan voi ostaa vastaavia palveluita kuin nykyiseen toiseen luokkaan.

Työmatkustajien kausiliput uudistuvat siten, että asiakas voi itse määritellä matkustuskauden 14–365 vuorokauden välille itselleen parhaiten sopivaksi. Lipun voi valita kelpaavaksi kaikkiin junatyyppeihin, taajama- ja pikajuniin tai vyöhykeliikenteen juniin. Myös kausiliput voidaan jatkossa lähettää asiakkaan sähköpostiin tai matkapuhelimeen.

Junalippujen muutosehtoja on yhdenmukaistettu, mutta samalla ne osittain tiukentuvat. Lippu kelpaa vain siinä junassa, johon se on ostettu. Jos asiakas matkustaa eri junalla, joka lipussa mainitaan, hänelle myydään junassa uusi lippu. Alkuperäisestä lipusta hyvitetään sen ehtojen mukaisesti. Lipun ehdot kannattaa tarkistaa ja mahdolliset muutokset tehdä aina ennen matkaa.

Junamatkojen hankintaan useita tapoja

Junamatkoja voi jatkossa ostaa myös VR:n puhelinpalvelusta. Aiemmin matkan on voinut varata soittamalla VR:n puhelinpalveluun ja lunastaa lipun R-kioskista, asemalta tai automaatista. Nyt asiakas voi puhelun aikana samalla maksaa matkansa, jolloin lippu lähetetään sähköpostiin tai matkapuhelimeen.

Junamatkan voi hankkia edelleen myös useilla muilla tavoilla: asemien lipunmyynnistä, lippuautomaateista, junista konduktööriltä, matkatoimistoista sekä varaamalla puhelinpalvelusta ja lunastamalla eri kanavista. Lippu voidaan toimittaa asiakkaalle eri tavoilla, esimerkiksi aseman lipunmyynnistä ostettu lippu voidaan lähettää nyt myös asiakkaan matkapuhelimeen.

Etukäteen hankittaessa junamatka on edullisempi kuin junasta ostettaessa, jossa lipun hinta on muita ostotapoja kalliimpi.

Junalipun ulkoasu muuttuu

Myös lipunmyynnin ja palveluiden taustalla oleva myyntijärjestelmä uudistuu vaiheittain syyskuussa. Asiakkaille tämä näkyy verkkokaupan ja lippuautomaattien uusina sovelluksina sekä uusina junalippuina. Lippu on ulkonäöltään entistä kapeampi ja ohuempi. Kaikissa lipuissa on myös 2D-viivakoodi, joka sujuvoittaa lipuntarkastusta junissa.

Lähiviikkojen siirtymävaiheen aikana junissa kelpaavat sekä uudet että ennen 14. syyskuuta ostetut junaliput. Myyntijärjestelmän käyttöönottovaiheessa asemien aukioloajat voivat poiketa normaalista ja palvelussa saattaa esiintyä viiveitä.

Palvelut ja hinnoittelu uudistetaan vaiheittain

Ympäristöystävällinen junamatkustus on viime vuosina tasaisesti kasvanut, ja VR kehittää junien palveluja ja hinnoittelua junamatkailun suosion lisäämiseksi edelleen. Hinnoittelun uudistaminen toteutetaan vaiheittain useiden vuosien aikana.

Kysyntää pyritään jatkossa ohjaamaan yhä enemmän hinnoittelun keinoin, koska lisäraiteiden rakentaminen ja sen myötä junavuorojen lisääminen erityisesti Etelä-Suomeen ei ole lähiaikoina todennäköistä. Osa junavuoroista on varsinkin työmatka-aikoina erittäin kysyttyjä ja jopa ruuhkaisia. Tavoitteena on parantaa matkustusmukavuutta ja väljentää ruuhkavuoroja tarjoamalla asiakkaille mahdollisuus valita myös hinnaltaan sopivin junavuoro.


Junamatkustukseen uudistuksia 14.9.:

Lisää hintavaihtoehtoja

Ennakkoon ostamalla edullisia junamatkoja: Ennakkolippu ja tarjoukset

Uudet liput ja matkustusluokat:

  • Toisesta luokasta Eko-luokka ja lipusta Peruslippu
  • Business-luokasta Ekstra-luokka ja lipusta Joustava
  • Joustavammat kausiliput, kauden voi valita 14-365 vrk välille

Monipuolisemmat verkkopalvelut:

  • Mm. AutoJuna-paketit, Venäjän-matkat ja oman paikan valinta verkkokaupassa
  • Mahdollista rekisteröityä asiakasohjelmaan

Uusia tapoja lipun ostoon, nyt myös puhelimitse



Lue tiedote VR-konsernin sivuilta...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös