Näytetään tulokset 1-4/4

Viestiketju: Antti Tiitola VR:n matkustajaliikennedivisioonan johtajaksi

  1. #1
    RSS
    RSS ei ole kirjautuneena
    Botti RSS avatar
    Liittynyt
    10.07.2008
    Viestejä
    5774

    oletus Antti Tiitola VR:n matkustajaliikennedivisioonan johtajaksi

    Antti Tiitola VR:n matkustajaliikennedivisioonan johtajaksi

    Antti Tiitola (44) on nimitetty VR:n matkustajaliikennedivisioonan johtajaksi 1. huhtikuuta 2012 alkaen. Hän aloittaa VR:n palveluksessa jo 1. tammikuuta 2012. Tiitola on toiminut aikaisemmin muun muassa Lidl Suomen toimitusjohtajana. Nykyinen johtaja Antti Jaatinen täyttää 63 vuotta ja jää suunnitellusti eläkkeelle kesän aikana.

    – Antti Jaatinen on tehnyt pitkän ja ansiokkaan uran VR-konsernissa. Hänen viimeisimpänä saavutuksenaan on matkustajaliikenteen suuren lippu-uudistuksen ensimmäisen vaiheen läpivieminen, VR Groupin toimitusjohtaja Mikael Aro kiittää.

    – Antti Tiitolalla on vankka kokemus palveluorganisaation rakentamisesta ja johtamisesta. Tällaista osaamista tarvitsemme vastataksemme tulevaisuuden haasteisiin, Mikael Aro sanoo.

    VR-konsernin matkustajaliikennedivisioona huolehtii matkustajaliikenteestä rautateillä ja Pohjolan Liikenteen linja-autoliikenteestä. Divisioonaan kuuluu myös junien ja asemien ravintolapalveluja tarjoava Avecra Oy. VR-konsernin liikevaihdosta yli kolmannes eli 500 miljoonaa euroa tulee matkustajaliikenteestä. Noin viidennes konsernin henkilöstöstä eli noin 2 400 henkilöä työskentelee matkustajaliikenteen tehtävissä.

    Antti Tiitolan kuva on VR-konsernin kuvapankissa >>



    Lue tiedote VR-konsernin sivuilta...
    Viimeisin muokkaaja vko; 21.09.2011 kello 10:34. Syy: päivitetty

  2. #2
    ultrix avatar
    Liittynyt
    22.10.2005
    Sijainti
    Tampere Järvensivu (Jvs)
    Viestejä
    3341

    oletus Vs: Antti Tiitola VR:n matkustajaliikennedivisioonan johtajaksi

    Tässä on muuten ilouutinen, ellei mennä ojasta aallikkoon.
    Sakari Kestinen

  3. #3

    Liittynyt
    23.08.2005
    Viestejä
    3332

    oletus Vs: Antti Tiitola VR:n matkustajaliikennedivisioonan johtajaksi

    Hmm, olikohan Aron Olvi-taustalla vaikutusta, että uusi johtaja tulee päivittäistavarakaupasta? Toivottavasti VR:n tulee uusia kulttuurituulia; onhan molemmilla aloilla kyse palvelulogistiikasta tavallaan. Päivittäistavarakaupassa myös asiakkaidensa käyttäytymisen tunteminen on tärkeää, toivottavasti Tiitola alkaa kunnolla perehtyä junamatkustajien ajatusmaailmaan.

  4. #4

    Liittynyt
    28.11.2005
    Viestejä
    362

    oletus Vs: Antti Tiitola VR:n matkustajaliikennedivisioonan johtajaksi

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Elmo Allen Näytä viesti
    Hmm, olikohan Aron Olvi-taustalla vaikutusta, että uusi johtaja tulee päivittäistavarakaupasta?
    Offtopic: Aron edellinen työantaja ennen VR:ää oli Carlsberg (sitä ennen Sinebrychoff), ei siis suinkaan Olvi vaikka samalla alalla toimikin...

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •