• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HSL: Lähijunaliikenteeseen hankitaan yhdeksän uutta Flirt-junaa

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Lähijunaliikenteeseen hankitaan yhdeksän uutta Flirt-junaa

Helsingin seudun lähijunaliikenteeseen ollaan hankkimassa yhdeksän uutta Flirt-kaupunkijunaa aiemmin hankittujen 32 junan lisäksi. Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy tilaa Sm5-junat Stadler Bussnang AG:ltä Sveitsistä ja HSL vuokraa ne Helsingin seudun lähiliikenteen käyttöön. HSL:n hallitus päätti junien hankinnasta kokouksessaan 4.10. Junakalustoyhtiön hallitus päättää asiasta joulukuussa, kun nyt liikenteessä olevien junien seurantajakson tulokset ovat käytettävissä.

Lähiliikenteeseen tarvitaan lisää junia, kun liikenne Kehäradalla alkaa. Lisäksi vanhaa kalustoa joudutaan poistamaan käytöstä, ja sen tilalle pitää hankia uusia matalalattiaisia vaunuja. Flirt-junia tarvitaan aiemmin tilattujen 32 junan lisäksi vielä yhdeksän eli kaikkiaan 41. Kokonaiskustannus yhdeksän junan lisähankinnasta on 65 miljoonaa euroa. Junakalustoyhtiön ja HSL:n välisen vuokrasopimuksen mukaisesti HSL korvaa tilattavien junien hankinta- ja kunnossapito-kustannukset.

Ensimmäinen Flirt-juna aloitti liikennöinnin Helsingin seudulla marraskuussa 2009 ja toinen saman vuoden joulukuussa. Kaikkiaan Flirt-junia on tällä hetkellä liikenteessä 10. Kokemukset matalalattiaisista ja ilmastoiduista junista ovat olleet myönteisiä. Tavoitteena on, että yhteensä 41 Flirt-junaa saadaan käyttöön ennen kuin liikenne Kehäradalla alkaa vuoden 2014 lopussa.



Lue uutinen HSL:n sivuilta...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös