• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

VR: Kaikki VR:n lippuautomaatit toiminnassa

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Kaikki VR:n lippuautomaatit toiminnassa

VR:n kaikki lippuautomaatit on otettu käyttöön. Automaatteja on 128 kappaletta pääasiassa rautatieasemilla mutta myös esimerkiksi muutamissa kauppakeskuksissa. Lippuautomaatit on otettu käyttöön vaiheittain syyskuun loppupuolen ja lokakuun alkupuolen aikana.

Lippuautomaateista voi ostaa kauko- ja lähiliikenteen junalippuja yksittäisille matkoille sekä lisäksi esimerkiksi uudistetun kausi- ja sarjalipun, AutoJuna -paketin ja junalipun Allegrolla Helsingistä Pietariin.

Junalippu kannattaa ostaa ennen junaan nousemista, näin varmistaa edullisemman matkan sekä haluamansa istumapaikan. Lippuja voi ostaa automaattien lisäksi asemien lipunmyynnistä, verkkokaupasta ja puhelinpalvelusta.

Junasta ostetusta lipusta peritään lauantaista 15.10. alkaen 5 euron junamaksu. Junamaksua ei ole poikkeuksellisesti peritty junalippujen myynnissä olleiden ja nyt korjattujen häiriöiden vuoksi. Junamaksua ei peritä suorilla taajamajunamatkoilla.



Lue tiedote VR-konsernin sivuilta...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös