• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

VR: Yhteisellä matkalla – VR 150 vuotta

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Yhteisellä matkalla – VR 150 vuotta

VR viettää 150-vuotisjuhlaa vuonna 2012.

Vuoden aikana juhlitaan suomalaisen rautatien historiaa sekä rautatieliikenteen merkitystä ympäristöystävällisenä ja monipuolisena kuljetus- ja matkustusmuotona. Varsinainen juhlapäivä on 17. maaliskuuta, jolloin aikataulunmukainen junaliikenne alkoi Helsingin ja Hämeenlinnan välillä vuonna 1862.

– Meillä on paljon syitä juhlia merkkivuottamme. VR:llä on ollut ja on yhä tärkeä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa, toimitusjohtaja Mikael Aro perustelee.

VR juhlii asiakkaidensa kanssa

– Juhlavuonna voi peilata taaksepäin ja iloita hienosta ja pitkästä historiasta, jonka aikana rautatiet ovat olleet keskeinen tekijä suomalaisen yhteiskunnan kehityksessä. Samalla katseemme on tiukasti tulevaisuudessa, sillä rautateitä tarvitaan matkustajien ja tavaroiden kuljettamiseen vielä ainakin seuraavat 150 vuotta, Mikael Aro pohtii.

VR viettää juhlaa työtä tehden, yhdessä matkustajien kanssa. Vuoden mittaan asiakkaat pääsevät muun muassa hyödyntämään erilaisia etuja ja tarjouksia sekä osallistumaan asematapahtumiin.

– Juhlavuosi tarjoaa mahdollisuuden positiiviseen vuorovaikutukseen asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Suomessa on paljon rautatieharrastajia ja raideliikenteen ystäviä, jotka jo odottavat juhlavuoden alkua, Aro toteaa.

Liikkeelle historiasta

Juhlavuoden alkajaisiksi tammikuussa julkaistaan VR:n historiasta kertova teos. Rautateiden historiaan voi lisäksi tutustua Helsingin päärautatieaseman valokuvanäyttelyssä. Juhlan kunniaksi VR saa myös oman postimerkin.

Yksi juhlavuoden kohokohdista koittaa, kun perinnejuna Valtteri esitellään yleisölle alkuvuonna. Junassa on täydellisesti entisöidyt puurakenteiset vaunut ja Dr13-dieselveturi, johon asennetun kulunvalvontalaitteen ansiosta junalla voidaan liikennöidä kaikilla rataosuuksilla.

Junaa pääsee ihailemaan kesällä järjestettävissä kaikille avoimissa asematapahtumissa eri puolilla Suomea.

VR näkyy eri kanavissa

Jo ennen varsinaisen juhlavuoden alkua, 16. joulukuuta avataan verkkoon VR:n juhlavuosisivusto, johon on koottu parhaita paloja rautateiden historiasta ja nykypäivästä. Sivustolle luodaan uutta sisältöä koko vuoden ajan.

VR näkyy televisiossa maaliskuussa, jolloin nähdään rautateiden historiasta kertova dokumentti.

– On kiinnostavaa nähdä, miten paljon keskustelua ja mielenkiintoa juhlavuosi synnyttää, ja miten keskustelua käydään, Mikael Aro pohtii. – Meillä on nyt erinomainen tilaisuus puhua myös rautatieliikenteen tulevaisuudesta ja siitä, mihin suuntaan VR:ää pitäisi kehittää.

VR muistaa juhlavuonna asiakkaiden lisäksi myös henkilöstöään. Junahenkilökunta saa uudet työasut, ja henkilöstölle järjestetään omia tapahtumia. – Toivon, että sekä asiakkaat että henkilöstömme pääsevät mukaan juhlatunnelmaan. VR ja toimiva rautatieliikenne ovat juhlimisen arvoisia asioita, Mikael Aro innostaa.

150 vuotta rautatieliikennettä

Rautatie on välttämätön jokaiselle maalle, joka haluaa pysyä mukana sivistyksen kehityksessä, tähdensi jo Suomen kansallisfilosofi J. V. Snellman. Uusi kulkuväline muutti tullessaan harvaan asutun maan asukkaiden käsityksiä ajasta ja välimatkoista.

Suomen itsenäistymiseen mennessä Valtionrautateistä oli muodostunut maan taloutta, sosiaalista rakennetta ja kulttuuria muokkaava palvelulaitos. Itsenäisyyden aikana höyryveturit vaihtuivat ensin dieselvetureihin ja sitten sähkövetureihin. Matkustajien ja tavaran määrä raiteilla kasvoi läpi vuosikymmenten.

Tämän päivän VR-konserni on ympäristöystävällinen, uudistuva ja monipuolinen kuljetusyhtiö ja yhä tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa.



Lue tiedote VR-konsernin sivuilta...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös