• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

VR: Lähijunaliikenteessä muutoksia joulun ja loppiaisen välillä

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Lähijunaliikenteessä muutoksia joulun ja loppiaisen välillä

Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä on muutoksia joulun ja uudenvuoden aikaan.

Jouluna poikkeusliikenne

Jouluaattona 24. joulukuuta lähiliikenteen junat kulkevat iltapäivään noin klo 14:ään saakka kuten lauantaisin. Klo 14 alkaen liikenne harvenee. Jouluaaton viimeiset lähijunat lähtevät Helsingistä noin klo 17.30.

Joulupäivänä 25. joulukuuta on aamupäivällä kulussa vain muutamia yksittäisiä junavuoroja. Puolenpäivän jälkeen lähijunat kulkevat suurimmalta osin sunnuntaiaikataulujen mukaan.

Liikenne joulun ja loppiaisen välillä

Joulun ja loppiaisen välisinä arkipäivinä 27.–30.12. ja 2.–5.1. lähiliikenteen tarjontaa on supistettu. Pohjoisella kaupunkiradalla I- ja K-junat eivät liikennöi lainkaan, vaan niiden sijaan kulkee koko päivän N-junia. N-junien tarkemmat aikataulut löytyvät VR:n nettisivuilta, www.vr.fi.

Helsingin ja Riihimäen väliltä on peruttu kaikki tunnuksettomat lähijunat. Riihimäeltä klo 6.29, 7.03 ja 7.27 sekä Helsingistä klo 15.36, 16.02 ja 16.36 lähtevät junat eivät liikennöi.

Rantaradalla ja läntisellä kaupunkiradalla ajetaan kaikki junavuorot normaalisti, mutta osa M- ja E-junista on tavallista lyhyempiä.

Joulun ja loppiaisen välisinä arkipäivinä lähiliikenteen matkustajamäärät ovat tavallista pienempiä, jolloin myös kalustoa tarvitaan vähemmän. Tämä antaa mahdollisuuden kaluston tehostettuun talvihuoltoon.

Uudenvuodenyönä lisävuoroja

Uudenvuoden yönä 1. tammikuuta 2012 on kulussa lisävuoroja läpi yön. Muutoin vuodenvaihteessa liikennöidään aattona normaalin lauantain ja uudenvuodenpäivänä normaalin sunnuntaiaikataulun mukaan.

Loppiaisena 6. tammikuuta junat noudattavat sunnuntaiaikatauluja.

Lisätietoja aikatauluista saa osoitteesta www.vr.fi, lähiliikenteen aikataulukirjoista, asemilta ja VR:n puhelinpalvelusta numerosta 0600 41 903 (1 euro/vastattu puhelu + pvm).



Lue tiedote VR-konsernin sivuilta...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös