• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HSL: HSL yhtenäistää bussien linjanumerot

Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 26/2012

Täytyy kyllä sanoa että nuo uudet numeroinnit menee niin metsään kun voi vaan mennä, ja 500-sarjan numerot on täytetty nopeammin kun uskoisi...
Uudet tunnukset 533 ja 553 eivät nyt aluksi sano kenellekään mitään ja varsinkin kun reitit muuttuvat samassa rytäkässä ihmiset ovat pihalla kuin lumiukot, kun entinen 35, uusi 553 kääntyykin kuitinmäestä oikealle puolarmetsään päin :lol:

Nykyään myös linjanumerot ovat toisiaan lähekkäin, eli samoissa kymmensarjoissa riippuen kaupunginosista, kohta noita 500-sarjan linjoja kulkee tulevaisuudessa siellä ja täällä ja pääasiassa koko hsl-alueella kuntien sisällä ja ulkona.. Sekavaa? Ei jos hsl:stä kysytään.. Vedoten myös tuohon samojen kymmensarjojen lähekkäisyyteen, reilun vuoden päästä meillä kulkee 550 ja 552 ja 553. Kaikki menevät minne sattuu, ja yhdelläkään ei ole yhteistä linjaosuutta. Pian Ihminen joka ajattelisi pääsevänsä lähekkäisen numeron omaavalla linjalla perille, tai lähemmäs linjaa jolla pääsee perille, matkustaaki aivan vastakkaiseen suuntaan ja löytää itsensä pian Keravalta :cool: Näin se homma toimii

Kollegaani lainaten "Hsl:ssä on monta työntekijää joilla ei oikeasti ole mitään tekemistä, mutta jotain olisi tehtävä, tässä ne tulokset nähdään" ;)
 
Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 26/2012

Nykyään myös linjanumerot ovat toisiaan lähekkäin, eli samoissa kymmensarjoissa riippuen kaupunginosista, kohta noita 500-sarjan linjoja kulkee tulevaisuudessa siellä ja täällä ja pääasiassa koko hsl-alueella kuntien sisällä ja ulkona.. Sekavaa? Ei jos hsl:stä kysytään.. Vedoten myös tuohon samojen kymmensarjojen lähekkäisyyteen, reilun vuoden päästä meillä kulkee 550 ja 552 ja 553. Kaikki menevät minne sattuu, ja yhdelläkään ei ole yhteistä linjaosuutta.

Linjoilla 550 ja 552 on kyllä kohtalaisen pitkä yhteinen reittiosuus Oulunkylästä Haagan liikenneympyrään ja linjat kohtaavat vielä uudemman kerran Otaniemessä. Linjat 550 ja 553 puolestaan kohtaavat Leppävaarassa. Muutaman vuoden päästä saattaa käydä niin, että Myllypurosta Malmin kautta Tammistoon matkustaessa joutuu pähkäilemään menisikö linjalla 560 vai 561, Tikkurilasta Tuupakkaan menisivät epäloogisesti linjat 574, 575 sekä 576 ja Ruskeasannasta Koivukylään matkustavat ihmettelisivät linjoja 623, 624 ja 625.
 
ja nykyiset kaksinumeroiset ovat sitten jotenkin epäselviä matkustettaessa tikkurilasta tuupakkaan? Myllikästä tammistoon (seutu) ei pääse 519&520:lla? En ymmärrä tätä turhaa uudistusta, muuten kuin että suojatyöpaikan omaavat saavat pitää työnsä :)
 
Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 26/2012

Tuohan tämä selkeyttä, ettei numerot 1-99 ole sekaisin eri kunnissa ja osin päällekkäin. Olen myös todella tyytyväinen siihen että ilmeisesti ei tulekaan Länsimetron liityntälinjoille T- ja M-alkuisia linjanumeroita, sillä selkeintä on mielestäni että samat vanhat linjanumerot jäävät vaikka linjat veisivätkin vain metroasemalle - kyllä sen määränpääkilvestä näkee ettei vie Kamppiin.

Mutta mieleeni tuli että HSL-alueen mahdollisesti laajentuessa ei taida 900-sarja riittää kaikille linjoille D-alueella ainakaan kovin selkeänä/matkustajaystävällisenä. Esimerkiksi Espoossa täyttyi 20-sarja. Ei siitä vahinkoa ehtinyt tulla, muuta kuin 23-sotku, 23V käytännössä kokonaan oma linjansa erossa 23/B/N:stä. No, on niillä sama päätepysäkki Uusimäessä ja yhteistä reittiä jonkin verran, mutta omasta mielestäni olisi voinut mieluummin olla vaikka 22V - vuoroväli yhdessä 22:n kanssa tahdistettuna 20 minuuttia ja kumpikin päättyy Leppävaaran asemalle 23/B/N:n jatkaessa Nuijalaan päin. Tämä siis rönsyilevänä huonona esimerkkinä siitä, kun loppuu numerot ja kirjaimia pitää sen takia ruveta ("turhaan") käyttämään. Mutta nuokin numerot muuttunevat aika pian.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 26/2012

Tämä on yksi niitä hyviä asioita, jonka HSL on tuonut mukanaan. Että yhtenäistetään linjanumerointi. Ja minusta tapakin on ihan oikea. Espoo ja Vantaa ovat käytännössä moottoritielähiöitä, joten kolminumeroinen pääväylän mukaan toteutttu linjanumerointi sopii niille oikein hyvin. Myös silloin, kun linja ei ylitä kuntarajaa. Ja Helsinki säilyttää oman, postinumeroihin perustuvan numerointinsa. Tosin minusta olisi pitänyt numeroida muuttuvat linjat 14 ja 18 em. logiikan mukaisesti numeroilla 36 ja 35, jolloin näiden ja 39:n yhteistä reittiä ja yhteenkuuluvuutta olisi sopivasti korostettu. En tiedä, miksei näin tehty.

Chaufferin kommenttia vähän ihmettelen. Kun Suomessa otettiin 1966 käyttöön postinumerot, niin HKL päätti samalla numeroida uudelleen Helsingin bussilinjat näitä postinumeroita seuraillen. Eihän se ihan täysin ole onnistunut, mutta postinumeroiden mukaan ne linjanumerot nyt kuitenkin menee eikä pääväylien. Siksi Larussakin on 20 ja 21. Toki osa postinumeroalueista on sattumalta samassa sarjassa YTV:n pääväylänumeroinnin kanssa, mieleen tulee ainakin osa 40/60/70-sarjojen dösistä. Mutta tuo on sattumaa.
 
Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 26/2012

No kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon takapuolessa, siihenkään ei siksi kun ehtii sulaa ennen tottumista ;)
Onneksi eivät muuta näitä kaikkia kerralla vielä ja sitten kun rupeavat muuttamaan toivon todella hyvää tiedotusta reilulla aikavälillä ennen muutosta. En tarkoita pientä mainosta metrolehdessä ja internetissä ja a4-lappuja liikennevälineissä. Mediaa(sähköistä) voisi käyttää hyödyksi muutoinkin kuin mainoksin joissa pojat eksyvät tai ihmiset ihastuvat ...
 
Viimeksi muokattu:
Epäilemättä kaikkein parhaiten kysymyksiin osaisi vastata itse joukkoliikennefoorumin moderaattori, sillä hän on tuolloin vielä vt. osaston johtajana yhdessä HSL:n viestintäjohtaja Mari Flinkin kanssa valmistellut asian. Kun edellisen kerran linjanumerointia vaihdettiin Helsingissä (Vantaallahan on tehty sama vuonna 1992), aika ja pääkaupunkiseudun infrastruktuuri oli melko erilainen. Ei ollut kehäväyliä, ei metroa, vain pari poikittaislinjaa. Ei yhteistariffia, vaikka minkälaista eri liikennöitsijää ja lipputuotetta.

Jääkin mielenkiinnolla nähtäväksi, miten Helsingin ulkopuoliset matkustajat tottuvat tilanteeseen. Helsingissähän numerointi säilytetään samana. Ei tämä muutos niin ihmeellinen asia ole: tällä hetkellä eivät itselleni esimerkiksi Leppävaaran 20-sarjan liityntälinjat (lukuunottamatta 22:a ja 23:a, joita olen ajanut) sano muutoin yhtään mitään. Satunnaismatkailijan kannalta on aivan sama, matkustaako hän E35:llä vai 553:lla, ja paikallinen tottuu kyllä nopeasti. Koko järjestelmää ei valtaosa varmasti muista tai osaa ulkoa. Pääasia on, että päästäisiin eroon kaikenlaisista kirjainvariaatioista.

Ja mitä tulee raitiolinjoihin: 3B/3T -ryhmittelystä on jo aikakin päästä eroon. Ei siinä sinällään mitään vikaa ollut entisellä reitillään, mutta kun HKL:n johtokunta taipui Pasilan nimbyjen alla, eikä seiskoja saanut ajattaa Kampin kautta Rautatientorille ja Mikonkatua Aleksille, eipä tuossa muita järkeviä vaihtoehtoja ole. Kun kerran linjanumeroa vaihdetaan, niin vaihdetaan sitten kunnolla.
 
Tulevissa linjastouudistuksissa on paljon hyvää ja linjasto selkeytyy huomattavasti kun linjoja karsitaan ja keskitetään vahvoille runkolinjoille. Linjanumerouudistus kuitenkin hieman ihmetyttää, Esimerkiksi Aviapoliksen alueella nykyiset linjat muuttuvat näin:

v46 > 576
v56 > 570, 572
v61 > 571
451 > 401
519 > 561
535 > 574
620 > 600
650 > 601

Miksi linjat 46 ja 61 muutetaan 500-sarjaan joka on tarkoitettu poikittaislinjoille? Eikö näille olisi sopivampi 600-sarja jossa alueen seutulinjat jo nykyisin ovat, Loogiset tunnukset näille olisi ollut 646 ja 661. myöskin linjojen 451, 519, 535 ja 650 tunnusten vaihtaminen tuntuu turhalta, miksi sekoittaa ihmisiä sillä että tuttu 519 muuttuu 561 tai 650 tulee 601! Linjan v56 tunnuksen vaihto on ihan perusteltu koska kyseessä on puhdas poikittaislinja, samoin linjan 620 koska se muuttuu vahvaksi runkolinjaksi. Tulee tällä olemaan ainakin työllistävä vaikutus kun sadoittain, ellei tuhansittain pysäkkien linjatunnusliuskoja vaihdetaan uusiin.
 
Tulevissa linjastouudistuksissa on paljon hyvää ja linjasto selkeytyy huomattavasti kun linjoja karsitaan ja keskitetään vahvoille runkolinjoille. Linjanumerouudistus kuitenkin hieman ihmetyttää, Esimerkiksi Aviapoliksen alueella nykyiset linjat muuttuvat näin:

Mistä näitä uusia linjanumeroita voi nähdä?

Jos jokainen vähänkin poikkisuuntaan menevä linja numeroidaan uudelleen 500-sarjaan, niin siellä taitaa tulla aika ahdasta...
 
Mistä näitä uusia linjanumeroita voi nähdä?

Ainakin tuo Aviapoliksen linjastosuunnitelma uusine linjatunnuksineen löytyy HSL:n sivuilta kohdasta suunnittelu>linjastosuunnitelmat>aviapolis. Näyttää siellä olevan myös Korso-Koivukylän linjastosuunnitelma jossa myös paljon uusia linjatunnuksia, nämä linjastot tulevat siis käyttöön kehäradan liikennöinnin käynnistyessä 2015.
 
Eikös Kehärata aloita 2014 ja Länsimetro 2015?
 
No niinpäs näkyy. Itse olin ehtinyt lukea nuo suunnitelmat, kun niissä vielä oli vanhat linjanumerot, mutta tosiaan ne näkyvät nyt olevan päivitettyjä. Kyllä tuo tottumista vaatii, kun ei juuri taida muistoakaan jäädä vanhoista numeroista (623 ensi hätään ainoa vanha numero, mutta sekin uudella reitillä).
 
Eikös Kehärata aloita 2014 ja Länsimetro 2015?

Juu näinhän se aikataulu on, mutta pitää ottaa huomioon että nuo ovat vain tavoitteita, mitään varmaa ajankohtaa kummankaan raideprojektin valmistumisen suhteen ei voi vielä sanoa. Kehärata kuitenkin varmemmin aloittaa vuoden 2014 puolella, länsimetro saattaa hyvinkin mennä 2016 puolelle.

---------- Viesti lisätty kello 22:34 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 22:31 ----------

(623 ensi hätään ainoa vanha numero, mutta sekin uudella reitillä).

Näyttää siellä säilyvän myös linjat 731, 732 ja 734, paljon tulee myös uusia 600 -ja 700-sarjan linjoja.
 
Juu näinhän se aikataulu on, mutta pitää ottaa huomioon että nuo ovat vain tavoitteita, mitään varmaa ajankohtaa kummankaan raideprojektin valmistumisen suhteen ei voi vielä sanoa. Kehärata kuitenkin varmemmin aloittaa vuoden 2014 puolella, länsimetro saattaa hyvinkin mennä 2016 puolelle.
Olet oikeassa kyllä tuossa, eihän yleensä mikään päde kuukauksien tarkkuudella. :smile:
 
Takaisin
Ylös