• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HSL: Kannelmäessä ruuhkia kauppakeskuksen avajaispäivinä

"Kannelmäessä ruuhkia kauppakeskuksen avajaispäivinä 17.10.2013

Kauppakeskus Kaaren avajaispäivät keräävät paikalle runsaasti väkeä sunnuntaihin saakka. Alueen liikenne on ruuhkautunut ja ruuhkia odotetaan lähipäivinäkin. Ruuhkat hidastavat huomattavasti myös alueen bussien kulkua.
Jonkin matkan päähän uudesta kauppakeskuksesta pääsee myös M-lähijunalla. Sekä Pohjois-Haagan että Kannelmäen asemalta on noin kilometrin kävelymatka paikalle."

Joo, niinpä niin:

Eli kun kuten esim. YleHelsingin radiotaajuuksillakin on tästä asiasta torstaina moneen kertaan kerrottu, niin ko. uusi Über-puhos ”Kaari” on rakennettu ennen muuta siksi, että Kehä-I sekä Njurmijärven/Hyvinkään/Riihimäen suunnan Autobahn/Freeway-3 risteävät tässä kohdassa niin lähekkäin, että nimenomaan tällaista Autoilijaparatiisiahan tänne juuri tarvitaan.

Mutta onhan tuo toisaalta lohduttavaa HSL-tiedotusta, että ihan vain lyhyen kilometrin matkan etäisyydeltä pääset sinä joukkoliikennematkustaja-ressukkakin M-junan asemille Pohjois-Haagaan tai Kannelmäkeen raahaamaan ostoksesi tästä esikaupunkien katuliikenteen ruuhkauttavasta unelmien ostosparatiisista.

(Onneksi itse kuitenkin asun joukkoliikenne- ja kaupunkirakenneratkaisujen kannalta huomattavasti paljon paremmin toimivassa Espoossa, jossa esim. Sellon, IsonOmenan tai Tapiolan kaltaiset kauppakeskittymät on rakennettu nimenomaan hyvien joukkoliikenneyhteyksien ja aluekeskusten ytimiin toisin kuin tuollaiset itäisten naapurikaupunkiemme törkeät Jumbo/Kaari-tyyppiset moottoritieliittymien hypermarket-sikailut.)
 
Viimeksi muokattu:
Kaupan keskittymän saa rakentaa liikenteellisesti huonoon paikkaan, jos rakennuttaja on HOK-Elanto ja keskittymä tulee Helsingin rajojen sisään. Vai mitä, ministeri Vapaavuori?
 
Kaupan keskittymän saa rakentaa liikenteellisesti huonoon paikkaan, jos rakennuttaja on HOK-Elanto ja keskittymä tulee Helsingin rajojen sisään. Vai mitä, ministeri Vapaavuori?

Ei tuossa ole kyse ihan uudesta hankkeesta, Kannelmäen Maxi oli alunperin rakennettu tuohon paikkaan vuonna 1973 ja siinä on ollut iso marketti siitä asti. Olisikohan tuolla isolla tontilla vielä ollut kaavassa käyttämätöntä rakennusoikeutta kun HOK-Elanto sai tuota kauppapaikkaa laajentaa?

Jos tuo olisi ollut uusi hanke, en usko, että tuohon paikkaan olisi kauppaa saanut rakentaa.

---------- Viestit yhdistetty klo 10:51 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 9:18 ----------

Raideyhteyshän tuonne pitäisi saada, jos pikaratikat eivät olisi vähän epäsuosiossa esimerkiksi tälläinen pikaratikka voisi toimia. Tuo loppupää on aika lailla vanhassa 1950-luvun metrolinjassa, josta minusta löytyy merkittävästi täydennysrakennus potentiaalia. (Merkitty vihreillä ympyröillä.)

Keskustan pää on linjattu uutta reittiä. Harmaissa kohdissa on Cut-Cover tunnelit, pysäkkejä tunneleissa ei ole.

Martinlaakson ratikka 2.JPG

Martinlaakson ratikka 1.JPG

Tarkempaa lnjaus löytyy myös tästä linkistä: https://mapsengine.google.com/map/edit?mid=zxy50qxxU_Ag.kgYyk8xWr01o Tuossa voi toki pohjoisemmassa olla jotain lapsuksiakin, pitäisi kävellä se läpi. Nyt linjaus on tehty googlen ilmakuvien avulla.
 
Viimeksi muokattu:
Ei tuossa ole kyse ihan uudesta hankkeesta, Kannelmäen Maxi oli alunperin rakennettu tuohon paikkaan vuonna 1973 ja siinä on ollut iso marketti siitä asti. Olisikohan tuolla isolla tontilla vielä ollut kaavassa käyttämätöntä rakennusoikeutta kun HOK-Elanto sai tuota kauppapaikkaa laajentaa?

HOK-Elanto haki rakennusoikeuden muutosta ja kaupunki nosti sitä 30 000m2:stä 80 000m2:iin vuonna 2008. Itse asiassa aikalailla samoihin aikoihin, kun Suomessa oli muutenkin julkista keskustelua kaupan keskittymistä ja niiden sijainnista.

Itse olen suunnilleen niin kaukana maalaisliittolaisesta kuin se on mahdollista, mutta kyllähän täkäläisen elinkeinopolitiikan kaksinaamaisuus sylettää. Minimani (jossa muuten oli PK-seudun markettien paras kalatiski) kaikkosi jokunen vuosi sitten vuokratiloistaan Espoon Olarista ja lopetti yritykset saada jalansijaa Etelä-Suomesta, kun ei löytynyt marketille tonttia. Samoihin aikoihin vastapäätä Minimanin tiloja rakennettiin Olarin Prisma.
 
"Kannelmäessä ruuhkia kauppakeskuksen avajaispäivinä 17.10.2013


(Onneksi itse kuitenkin asun joukkoliikenne- ja kaupunkirakenneratkaisujen kannalta huomattavasti paljon paremmin toimivassa Espoossa, jossa esim. Sellon, IsonOmenan tai Tapiolan kaltaiset kauppakeskittymät on rakennettu nimenomaan hyvien joukkoliikenneyhteyksien ja aluekeskusten ytimiin toisin kuin tuollaiset itäisten naapurikaupunkiemme törkeät Jumbo/Kaari-tyyppiset moottoritieliittymien hypermarket-sikailut.)

Kyllä siitä ohi kulkee muukin kun juna! esim. 41, 43, 54, 56, 514(K) ja 554K... nii että sillee.
 
Kyllä siitä ohi kulkee muukin kun juna! esim. 41, 43, 54, 56, 514(K) ja 554K... nii että sillee.
Mutta kun näiden bussilinjojen vuorot seisovat samoissa ruuhkissa kun ko. kauppakeskukseen jonottavat yksityisautot. Ei paljoa auta!
 
Takaisin
Ylös