Lauantaina vietettiin Munkkiniemen raitiotien 100-vuotisjuhlaa. Sen kunniaksi Erottajan ja Munkkiniemen välillä ajoi museoratikka tunnuksella 100 V. Nykyinen neloslinja ajaa Munkkiniemestä Katajanokalle, mutta tammikuussa 1915 eteläinen päätepysäkki sijaitsi Erottajalla. Linjan tunnuksena oli suuri M-kirjain.
Vielä 1900-luvun alussa Munkkiniemi sijaitsi Huopalahden kunnassa kaukana keskikaupungilta, ja perille asti pääsi vain lisämaksua vastaan. Helsingin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiön, HKL:n edeltäjän, rata päättyi Tullinpuomiin. Siitä alkoi Stenius-yhtiön yksityinen, kaksihaarainen rata. Toinen haaroista kulki Munkkiniemeen, toinen Haagaan tunnuksella H.
”Haagalaiset olivat landelaisia”, muisteli kutsuvieraana satavuotisajelulla ollut Suomi-Filmi-näyttelijä Maija Karhi. Hän tuli Helsinkiin teatterikouluun vuonna 1950 ja asui siitä lähtien Munkkiniemessä eri osoitteissa. Karhin teatterikouluvuosina ratikoissa saattoi vielä olla pitkittäiset vastakkaiset penkit, joita kutsuttiin tuijotuspenkeiksi.
Ratikoissa oli myös topakat rahastajat, joista Karhille oli jäänyt mieleen ruotsinkielinen rahastajapersoona. Jos matkustajat eivät antaneet tilaa uusille tulijoille, rahastaja saattoi huutaa: ”Onks se liima lattias, kun te ei mene eteenpäin?”
Kutsuvieraslähdöllä oli mukana myös muiden muassa apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri. Satavuotisajelun järjestivät Oy Stadin Ratikat Ab ja Munkinseutu ry. Neloslinja on tänä päivänä Helsingin käytetyin ratikkalinja. Nelosratikalla ajaa päivittäin 26 000 matkustajaa.


Lue uutinen HKL:n sivuilta...