• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HSL: Lähijunien väri muuttuu violetiksi

Jo tammikuussa 2011? Millonkas HSL-bussien tilaajaväreistä päätettiinkään?

http://web.archive.org/web/20110112022634/http://www.junakalusto.fi/site

Kappas, enpäs muistanutkaan että ne ovat noin kauan olleet tuon väriset. Kyllähän violetin "vapaus" on ollut tiedossa jo tuolloin, jonkinlainen sininen kun on "aina" kuulunut busseille. Kyse voi toki olla ihan sattumastakin.

Ja ensimmäisessä kahdessa yksilössä oli alun alkaen jopa YTV-logot: http://vaunut.org/kuva/53710

Ja Junakalusto Oy:n logot. Eikös niistä luovuttu sarjajunien myötä?
 
Esimerkiksi se, että nykyisellään Sm5-kalustolla ajettava junavuoro voidaan korvata vaikkapa Sm4-kalustolla. Kilpailevan yrityksen operoidessa Sm5-junia, näin tuskin tapahtuu.

2014-vuoden jälkeen Sm4-kalusto (?), 2016-vuoden jälkeen Sm1-kalusto ja 2017-vuoden jälkeen Sm2-kalusto eivät ole olleet HSL-liikenteen käytössä. Sm1 itse asiassa ei ole 2016 jälkeen ollut ollenkaan linjalla ja on sittemmin kahta yksikköä lukuun ottamatta romutettu. Sm5-junilla ajettuja vuoroja ei enää vähään aikaan ole voinut korvata muulla kalustolla ja eiköhän niistä 81 yksiköstä aina joku löydy tilalle jos yksi Flirtti hajoaa.
 
Kannattaa huomioida, että tuo kommentti kirjoitettiin vuonna 2015. Oman viestisi mukaan Sm1- ja Sm2-yksiköt olivat siis vielä silloin käytössä.
 
Takaisin
Ylös