• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HSL: Lipunmyyntimerkit poistuvat HSL-alueen asemilta kevään 2015 aikana

Moni tuossa jo kommentoikin tähän, mutta joka tapauksessa: Kun ongelma juuri on nyt siinä, että lipunmyyntiosasto-kyltit eivät ole junan ensimmäisen vaunun pysähdyspaikan kohdalla ja kun lipunmyyntivaunun paikka vaihtelee junan yksikkömäärän (ja ainakin aiemmin myös kulkusuunnaan) mukaan, niin koska asemat eivät ole idettisiä, niin minusta ainakin kuulostaa haastavalta löytää sellainen paikka lipunmyyntiosaston kyltille, jonka avulla kaikenmittaiset junan saisi pysähtymään optimaalisesti laiturikatosten ja portaiden/hissien suhteen. Pelkkien pysähtymismerkkien avulla tämä on aavistuksen helpompaa, kun pysähtymismerkkejä voi sijoitella vaikka 5 metrin välein.

Sitten jos asemat olisivat identtisiä ja lippujen myynti tapahtuisi aina kulkusuuntaan nähden ensimmäisessä vaunussa, niin ongelma olisi aavistuksen pienempi.

Millään ei ole kuitenkaan merkitystä, jos matkustajille ei ole mitään hajuakaan mihin se juna pysähtyy. Lipunmyyntimerkki on sentään suurinpiirtein sen näyttänyt. Lisäksi suurinosa ajasta ajetaan kuitenkin lyhyillä yhden yksikön junilla, jonka etu- ja peräpää nyt vaan pysähtyy sen lipunmyyntikyltin lähelle. Asia olisi kuitenkin ratkaistavissa toisellakin tapaa, kuten aikasemmissa kirjoituksissa on todettu. Tämä on vaan HSL:stä kiinni ja sen asiakaslähtöisyyden ja muutenkin päätökset tuntien, ei tuu tapahtumaan mitään järkevää.

Nyt jos vielä aletaan uudestaan seilaamaan noita pysähtymismerkkejäkin eikä ole enään lipunmyyntimerkkiä, niin matkustajille ei ole mitään hajua mihin kohtaan se juna huomenna pysähtyykin. Nyt oli HSL:llä paikka parantaa sitä palvelua, oikeasti. Jokatapauksessa lipunmyyntikylttien poistaminen tässä vaiheessa on vielä turhaa, kun HSL-alueella myydään lippuja vielä 1 vuosi ja 8 kuukautta.
 
Tänään tulikin nähtyä haittavaikutuksia tästä merkkien poistosta. Puistolassa jäi joku kävelykepeillä oleva mies kyydisä, kun odotti eri paikassa kuin mihin juna pysähtyi. Mistä hän olisi voinut tietää missä odottaa, kun asemalla ei ole mitään merkkiä joka näyttäisi matkustajille missä kohdin juna pysähtyy. Koivukylässä ja Tikkurilassa oli kanssa hieno juoksumeininki. Joustavuutta joo saadaan, kunhan nyt matkustajille joillakin merkein ilmoitettaisiin että tässä pysähtyy lyhyt juna ja tässä pitkä. Flirttejä ei kuitenkaan ajeta kuin yhden yksikön tai kahden yksikön pötköinä (poikkeustilanteissa kolmen). HSL:lle jätin joitakin päiviä sitten palautetta fb:ssä, jos jotakuta kiinnostaa nyt lukea.

https://www.facebook.com/helsinginseudunliikenne/posts/819720248083022
 
Tästä tuli mieleen, että mistä ihmeestä voin tietää, missä vaunussa ruuhka H-junan kahdeksasta vaunusta (4 yksikköä) on lipunmyynti?
 
Tästä tuli mieleen, että mistä ihmeestä voin tietää, missä vaunussa ruuhka H-junan kahdeksasta vaunusta (4 yksikköä) on lipunmyynti?

VR:n vyöhykeasemilla pitäisi olla kyltit vielä, ainoastaan HSL:n asemilta poistettiin lukuunottamatta Pasila, Tikkurila, Kerava, Espoo, Kirkkonummi. Tosin ainakin Tikkurilasta raiteelta 6 ne poistettiin ja varmaan myös raiteet 4 & 5. Lisäksi konduktöörien pitäisi olla joka asemalla ovella/laiturilla matkustajia vastassa, ainakin HSL:n ja VR:n asiakaspalveluitten mukaan, todellisuus on kuitenkin vallan toinen. Mutta jottet nyt ihan pimentoon jää, niin toiseksi viimeisen yksikön eteläpäässä, eli keulalta laskettuna viidennessä vaunussa. Mutta mistä tömän infon saa? Ei muualta kuin konduktööriltä.

EDIT: On ne näköjään saaneet vihdoin ja viimeinen verkkosivuilleen ( https://www.vr.fi/cs/vr/fi/lahiliikenteen_liput ) päivitetyn tiedon lipunmyyntivaunujen sijainneista. Vielä viime lokakuussa lipunmyynti oli neljän yksikön junissa kahdessa keskikmäisessä yksikössä, säästösyistä jätettiin sitten vain toiseen lipunmyynti, josta johtuen lipunmyyntivaunu onkin aina tupaten täynnä, ettei sinne mahdu saati sieltä edes lippua saa etenkään lyhyemmillä matkoilla (Hki-Järvenpää).
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös