HKL 211
A

HKL 211

Uutta ysiä odotellessa:
HKL 211 (Karia/Strömberg 1950) linjalla 9 vuorossa 88 Kaarlenkadulla Agricolankadun risteyksessä 01.02.1974.
Keskuspelastusasemakin on jo rakenteilla (peruskorjattiin 2004).
Pari viikkoa vielä menee, niin saa sitten tälle kuvaparin, ehkäpä variotramista, ysilinjalla. Vai mahtaiskohan mennä enemmän? On Porthaninkatu sellaisessa mallissa, että...
 
Ihan vissiin ysille sijoitetaan ensialkuun pelkkiä variotrameja, uutta linjaa juhlistetaan uusimmalla kalustolla.
 
Perustuuko tietoon vai arvaukseen? Musta on kiva nähdä, tuleeko YIT-manne ysille kun se kuitenkin mainostaa konepaja-aluetta. Luulisi YIT:n olevan asiassa aktiivinen.
 
Ysillä ei ole ruuhkavuoroja, joten mannen sijoittaminen ysin vuoroihin voi aluksi olla hankalaa. Sitten kun kuljettajia on saatu koulutettua enemmän, niin tilanne voi olla toinen.
 
Eikös mannekalusto ole sidottu tuttuun tapaan syksyn ajaksi ykkösen ja seiskojen ruuhkavuoroihin? Näin kouluttamattomat ja muuten vaan mannevastaiset kuljettajat ovat voineet hakea sellaisia ajosarjoja, ettei vahingossakaan joudu ajokahvaa pyörittelemään.
 
Niin. Manneja ei ole näkynyt viimepäivinä liikenteessä lainkaan. Liekö sillä osuutta asiaan että osa vuoroista on jätetty sisään kuskipulan takia.
 

Median tiedot

Kategoria
Raitiovaunuja Suomessa
Lisännyt
Albert
Lisäyspäivä
Katselukertoja
1,345
Kommentteja
7
Arvosana
0.00 tähteä 0 arvostelua

Jaa tämä media

Takaisin
Ylös