Joukkoliikenteen osalta olennainen yhteys USA:aan on ollut se, että Suomessa liikennepolitiikan perusajatus oli 1950-70-luvuilla, että joukkoliikenne loppuu muualta Suomesta ennen pitkää kokonaan lukuun ottamatta Helsingin seutua, joka ei voi toimia ilman joukkoliikennettä sekä mahdollisesti koululaiskuljetuksia tms. Tässä USA oli esikuvana, USA:ssahan oli jo 1940-luvulta alkaen paljon kaupunkeja, joissa ei enää ollut joukkoliikennettä tai ei ainakaan merkittävää joukkoliikennettä.
USA:ssa on ollut myöskin yleinen ajatus tiettyyn pisteeseen asti, että joukkoliikenne on ensisijaisesti yksityistä liiketoimintaa, kun taas tieverkoston kehittäminen on valtion ja liittovaltion tehtävä.
Vaikka öljykriisin jälkeen ei enää olekaan ollut aivan virallisena tavoitteena, että joukkoliikenne lakkaa, ovat kuitenkin sekä useimmat linjalupaliikenteen yrittäjät, kunnat sekä valtion tahot suhtautuneet asiaan niin, että joukkoliikenne ennen pitkää muuttuu vain koululaiskuljetuksiksi ja tilauskuljetuksiksi. Tämä on näkynyt hyvin esimerkiksi joukkoliikennelain säätämisprosessissa; laissahan oli tarkoitus säätää, että raideliikenne on sallittua vain Helsingin seudulle.
USA:n vaikutus perustui siihen, että johtavat kaupunki- ja liikennesuunnittelun tekijät kävivät USA:laisten tahojen tuella tutustumismatkoilla USA:ssa, ja Suomeen tuotiin USA:n asiantuntemusta. Alvar Aalto loi näitä yhteyksiä jo 1930-40-luvun taitteessa, ja esimerkiksi Aarne Ervi, jolla oli suuri vaikutus myös asemakaavasuunnitteluun, hän oli mm. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston virastopäällikkö 1965-69, vieraili USA:ssa jo 1947.
ASLA - Fulbright - apurahajärjestelmä luotiin rahoittamaan tätä tietovaihtoa. Tietovaihto kulki erityisesti 1940-60-luvuilla niin, että pääsääntöisesti tietoa hankittiin Ruotsista ja suoraan USA:sta.