Länsimetro

Suomen moottoritiekarttaa katsoessa ei myöskään voi olla huomaamatta sen Helsinki-keskeisyyttä.

Kai nyt on selvää, että suurimman leveyden tiet keskittyvät sinne, jossa liikenteelle on eniten kysyntää pinta-alaa kohti. Mutta lienee myös melko selvää, että esimerkiksi juuri Etelä-Pohjanmaalla on monta kertaa enemmän rakennettua tiekapasiteettia henkeä kohti kuin Uudellamaalla.
 
Suomen moottoritiekarttaa katsoessa ei myöskään voi olla huomaamatta sen Helsinki-keskeisyyttä.

Suomen asukastiheyskarttaa katsoessa ei myöskään voi olla huomaamatta sen Helsinki-keskeisyyttä.

Moottoriteissä(kin) suurin ongelma on kuitenkin se matkanopeusobsessio. Edes Helsingin ympäristössä ei tarvittaisi kovin paljoa nykyisin yleistä supermoottoritietä. Sn70-Sn90 2-ajoratainen maastoa myötäilevä tie (esim. Vt3 Hki-Kehä3) tarjoaisi aika paljon enemmän vastinetta rahoille, vaikka henkilöautojen matka-ajat siitä nousisivat. Kokonaistaloudellisesti tärkeät kulkuvälineet, rahtiautot ja bussit eivät kovin paljoa nopeammin menisi muutenkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Pekkarointia tai ei, niin kyllähän hankkeet jotka jatkossakin tulevat kaikilla mittareilla tuottamaan pelkästään persnettoa tulisi kuopata, huolimatta siitä kuinka paljon niihin on kustannuksia jo uponnut. Hukkaputken osalta vetäytymismahdollisuudet olisivat mielestäni vielä toistaiseksi varsin hyvät. Eihän siihen ole vielä upotettu kuin päin takapuolta tehty suunnittelutyö, kaavoitus ja maaperätutkimukset. Ensimmäisen voisi jokatapauksessa heittää suoraan roskalavalle ja todeta että nyt kävi näin, ja jälkimmäisille saattaisi jatkossa jotain muuta käyttöä jopa löytyäkin.

Mutta eihän se koskaan tietysti näin mene. Kun kerran on väärin perustein päätetty lähteä tunkemaan rahaa johonkin suuntaan, niin kyllähän se kassa tyhjennetään sinne perusteellisesti, huolimatta mistään myöhemmin esille tulleista seikoista. Virheellisellä päätöksillä perustellaan virheellisiä päätöksiä.
 
Mikäs tämä Tekniikka&Talous-lehden referoima Pekkarisen "tyrmäys" länsimetrolle muka oikein on?

Onko tuota hanketta enää mahdollista teoriassakaan vetää takaisin vai onko tämä nyt ihan puhdasta populismia ilman järjen hiventäkään?

Mulle sopii sellainen aluellistamisdiili että jos Nokian, Fortumin ja Koneen pääkonttorit sekä Teknillinen Korkeakoulu muuttavat kokonaisuudessaan Jyväskylään (tai johonkin muuhun maakuntakaupunkiin) niin silloin metroa ei tarvitse jatkaa Espooseen.

t. Rainer
 
Kai nyt on selvää, että suurimman leveyden tiet keskittyvät sinne, jossa liikenteelle on eniten kysyntää pinta-alaa kohti.
Niin minustakin. Tuossa vain edelläni kirjoittaja väitti, että Suomessa on rakennettu "korpimaat täyteen moottoriteitä". Jos nyt otetaan vaikka tuo Etelä-Pohjanmaa esimerkiksi niin siellä ei ole metriäkään moottoritietä. (Eikä kyllä mielestäni tarvitakaan.)
 
Tuossa vain edelläni kirjoittaja väitti, että Suomessa on rakennettu "korpimaat täyteen moottoriteitä".

No ei nyt sentään, mutta en nyt silti tiedä, onko jossakin Tornion moottoritiessä mitään järkeä.

Ja kyllä Etelä-Pohjanmaalla moottoritietä on, Vaasassa, vaikka puristien pohojalaasten mielestä Vaasa ei siihen taida kuuluakaan.
 
Mulle sopii sellainen aluellistamisdiili että jos Nokian, Fortumin ja Koneen pääkonttorit sekä Teknillinen Korkeakoulu muuttavat kokonaisuudessaan Jyväskylään (tai johonkin muuhun maakuntakaupunkiin) niin silloin metroa ei tarvitse jatkaa Espooseen.

Mielestäni mainitsemiesi yritysten ja koulun pääkonttorien/toimipisteiden sijaintipaikkakun(nat?)ta riittää yksistään mainiosti perusteluksi metron rakentelulle. Siihen mitään muita perusteluita tarvita.
 
Whoohoo, vahvin argumentti Länsimetron puolesta, mikä tässä ketjussa on esitetty - se se on! ;)

Kieltämättä se että Pekkarinen vastustaa jotain on keskimäärin hyvä syy kannattaa sitä. :)

T&T siis referoi Hesaria:
Helsingin Sanomat 31.5.2010 sanoi:
Senioriehdokkaat syyttivät hallitusta rahan syytämisestä etelän tiehankkeisiin kuten metroon. Kiviniemi piti kaksikon puheita vastenmielisenä jälkiviisasteluna, koska samat miehet ovat olleet hyväksymässä hankkeita hallituksessa.

"Ymmärrän, että ihmisten arjen helpottaminen on herroille myrkkyä", Kiviniemi sanoi. Hänen mukaansa myös pääkaupunkiseudulla esimerkiksi äidillä voi olla haluja päästä juohevasti lastensa luokse. Vanhemmat ehdokkaat vaikuttivat mykistyneiltä.

"Tympeätä tuollainen jälkiviisastelu", Timo Kaunisto säesti Kivinimeä.
Linkki, vaatii tunnukset, http://www.hs.fi/verkkolehti/kotimaa/artikkeli/Kiviniemi+lyttäsi+vanhat+herrat/1135257209233

Itse asiasta sen verran että Pekkarisella ole mitään valtaa esimerkiksi lopettaa Länsimetron rakentamisesta. Jos Mauri ehdottaa että väylärahoitus sidotaan tasapuolisesti vaikka liikennemäärin niin minulla ei toki ole mitään tätä vastaan. :)

Ylipäänsä toki on mielenkiintoinen kysymys että mitä sitten tapahtuu jos valtion rahoitusosuus ylittyy, siis enemmän kuin inflaation verran.
 
Ylipäänsä toki on mielenkiintoinen kysymys että mitä sitten tapahtuu jos valtion rahoitusosuus ylittyy, siis enemmän kuin inflaation verran.

Voiko se ylittyä? Valtiohan on myöntänyt kiinteän summan 215 miljoonaa euroa, josta päätöstä tehdessä oli jo käytetty 15 miljoonaa.
 
Ylipäänsä toki on mielenkiintoinen kysymys että mitä sitten tapahtuu jos valtion rahoitusosuus ylittyy, siis enemmän kuin inflaation verran.

Voiko se ylittyä? Valtiohan on myöntänyt kiinteän summan 215 miljoonaa euroa, josta päätöstä tehdessä oli jo käytetty 15 miljoonaa.

Ei se varmaankaan sinänsä voi, mutta Espoohan "vaati" päätöksen tehdessään, että valtio maksaa Länsimetrosta 30 %. Jos tämä ylittyy, niin tietenkin siitä taas syntyy oma poliittinen pelinsä, joka varmaankin ratkaistaan jonkinlaisten lehmänkauppojen avulla yhdistettynä rahoituserien "luovaan" siirtelyyn momentilta toiselle (tämä automaatiohan on eri projekti ja asemathan ovat tavallaan ihan normaaleja kiinteistöjä, eivätkä liity metroon...)

Kari
 
Mulle sopii sellainen aluellistamisdiili että jos Nokian, Fortumin ja Koneen pääkonttorit sekä Teknillinen Korkeakoulu muuttavat kokonaisuudessaan Jyväskylään (tai johonkin muuhun maakuntakaupunkiin) niin silloin metroa ei tarvitse jatkaa Espooseen.

Otaniemen opiskelijat kyllä käyttävät joukkoliikennettä, mutta mikähän mahtaa olla Keilaniemen konttorikansan keskimääräinen kulkutapa? Kyllä siellä aika rutkasti henkilöautoja liikkuu, vaikka joukkoliikennetarjonta on varsin kattava. Moni työpaikka on lähempänä nykyisiä bussipysäkkejä kuin tulevaa metroasemaa.

Noilla Keilaniemen konttoritorneilla on ollut kätevää perustella metron tarpeellisuutta, kun ne töröttävät siinä maisemaa rumentamassa ja ohikulkijoiden kauhisteltavina. Kyllähän ne isoja ovat, mutta ei kyseessä kuitenkaan ole seudun eikä edes Espoon ainoa työpaikkakeskittymä. Kyllä espoolaisistakin suurin osa käy töissä ihan muualla.

Kyseisten konttorien muuttaminen esimerkiksi Jyväskylään on hauska ajatusleikki, mutta metrotyömaa tuskin muuttaisi perässä. Ja jos konttoreita kaikkoaa kaukomaille, kuten viime aikoina on ollut tapana epäillä, niin ei sielläkään yksittäisille taloille ruveta omaa metroa väsäämään. Monissa potentiaalisissa sijoittumiskaupungeissa konttori voi etsiytyä olemassaolevan metron läheisyyteen.
 
Kyseisten konttorien muuttaminen esimerkiksi Jyväskylään on hauska ajatusleikki, mutta metrotyömaa tuskin muuttaisi perässä. Ja jos konttoreita kaikkoaa kaukomaille, kuten viime aikoina on ollut tapana epäillä, niin ei sielläkään yksittäisille taloille ruveta omaa metroa väsäämään. Monissa potentiaalisissa sijoittumiskaupungeissa konttori voi etsiytyä olemassaolevan metron läheisyyteen.

Ajatukseni oli (hieman ironosoiden) että jos koko Otaniemi-Keilaniemi tyhjennetään ja siirretään johonkin toiseen kaupunkiin, niin Espoosta ja muualtakin pk-seudulta tulee muuttamaan töiden perässä pois n 100.000 asukasta ja silloin ei mitään länsimetroa tarvita. Millä ihmiset sitten kulkevat töihin ja opiskelemaan johonkin toiseen kaupunkiin pystytettyyn Otaniemi II:een ei minua kiinnosta, mutta koska Pekkarinen lupaa että ei ainakaan metrolla, niin se lupaus sitten varmaan pitää tappiin asti.

Kun n 100.000 asukasta muuttaa Espoosta pois, siitä tulee se vanha kunnon puutarhakaupunki jonka ylle rauha ja hiljaisuus laskeutuu, ja tyhjeneviin asuntoihin voidaan vaikka ottaa mummoja Egyptistä asumaan, koska he eivät tarvitse mitään metroa eivätkä kulje autollakaan.

t. Rainer
 
Vs: Otaniemen asema

Toinen arvaus (olen lukenut tämän jostain): Ennenkuin päätettiin automatiikasta oli Otaniemen asema ilmeisesti suunniteltu loivalle mutkalle koska haluttiin pakollinen mutka mahdollisiman loivaksi että jarrutukset ja kiihdytykset sujuisivat mahdollisimman nopeasti.
Vuoden 2007 lopussa valmistuneessa hankesuunnitelmassa Otaniemen 135 metrinen asema on suora. Keilaniemen suunnassa on kaarre 400 metrin säteellä ja Tapiolan suunnassa 425 m. säteellä. 400 metriä on metron suunnitteluohjeen mukainen linjaraiteen kaarresäde.

Tunnelissa sallitulla 70 km/h nopeudella sivuttaiskiihtyvyydeksi tulee 0,95 m/s2, mutta matkustajan kokemaa kiihtyvyyttä voidan alentaa raiteen kallistuksella. 120-metrisen junan kiihdyttäminen 70 km/h nopeuteen kestää 24 sekuntia ja siihen kuluu matkaa 236 metriä. Alhaisempi kiihtyvyys ei vaikuta mitään kaarresäteen merkitykseen, koska sivuttaiskiihtyvyyden aiheuttaa huippunopeus eikä kiihtyvyys.

Tietysti voidaan olla rakentamatta raiteen kallistusta ja päättää ajaa 400 metrin kaarre esim. 50 km/h, jolloin sivuttaiskiihtyvyys on 0,48 m/s2. Tällaisessa ei ole järkeä, mutta tällainen valinta on toki linjassa metrossa noudatettavan logiikan kanssa.

Kolmas arvaus: koko metron lopullista linjausta ei voitu päättää ennenkuin automaattivehkeet tilattiin. Geologisista syistä saatetaan joutua linjausta siirtämään kymmenilläkin metreillä ja pitkillä suorilla laitureilla olisi ollut vaikeampaa tai jopa mahdotonta jossain kohtaa.
Se nyt kuitenkin oli päätetty jo ennemmin. Sillä ei Espoon osuudelle ole vieläkään tilattu mitään kulunvalvontaa ja junaohjausta. Ja Helsinkikin taisi allekirjoittaa oman tilauksensa vasta 2008.

Mutta ei sillä mitään merkitystä tunneleiden linjauksen kanssa ole. Sillä on, että selvitetään geologiset olosuhteet ja mikäli mahdollista, vältetään mahdollisimman kalliisti rakennettavat paikat. Sikäli kun olen kuullut, nämä tutkimukset ovat pahasti viivästyneet tai kesken, minkä vuoksi lopullista suunnittelua ja urakoiden kilpailuttamista on jouduttu siirtämään. Metrosta tehdyt valitukset ovat antaneet hyviä selityksiä viivytyksille, mutta eipä mitään spurttia ole kumminkaan tapahtunut, vaikka valitukset on jo aika päiviä sitten käsitelty.

Antero

Antero
 
Metro pysähtyy Tapiolaan

Kun muut eivät näy huomanneen, niin tulkon kerrotuksi, että Tekniikka&Talous -lehden mukaan Länsimetro Oy on rajaamassa metron rakentamisen Tapiolaan. Syynä on rahapula.

Jutussa syytetään rahapulasta metrosta tehtyjä valituksia, jotka tosin on käsitelty jo ajat sitten. Rakennuskustannusindeksi on kuitenkin noussut maaliskuusta 2008 heinäkuuhun 2010 vain 2 % (heinäkuun 2010 arvo 139,7). Siten Länsimetro Oy:n esittämä 714 M€ kustannusarvio on noussut vain 730 M€:eek:on, kun lehdessä myönnetään, että metro maksaa 800 M€. Eli oli viivästyksen syy valitukset tai suunnitteluvalmiuden puute, ei aika ole hintaa nostanut.

Ehkä on hyvä muistaa, että konsulttien tekemä kustannusarvio lokakuun 2007 hintatasossa (indeksi 131,5) oli 794–816 M€. Jos nyt vihdoin on tehty tarpeelliset maaperätutkimukset ja saatu siten kustannusarvion mukaiset tarjoukset, niin ei siinä 800 miljoonan hinnassa mitään ihmeellistä ole.

Mielestäni tämä uutinen ei ole mikään yllätys sen jälkeen, kun Helsinki on ilmoittanut, ettei ole tarpeen rakentaa Kehä 2:ta, johon Helsinki suostui jotta Espoo tekisi metron, ja otsikoihin on nostettu Sipoon metro, joka esitettiin keväällä 2006, kun näytti siltä, ettei Espoo tee myönteistä metropäätöstä. Ja mahtaakohan uutinen olla uutinen ollenkaan, sillä työtunneleita ei ole ollut tekeillä Tapiolan länsipuolella, vaikka niiden louhinta on aloitettu jo talvella. Eli jo puoli vuotta on tiedetty, ettei edes yritetä tehdä töitä kuin Tapiolaan saakka.

Antero
 
Vs: Metro pysähtyy Tapiolaan

Kun muut eivät näy huomanneen, niin tulkon kerrotuksi, että Tekniikka&Talous -lehden mukaan Länsimetro Oy on rajaamassa metron rakentamisen Tapiolaan. Syynä on rahapula.

Mielenkiintoinen uutinen, en tosin löytänyt T&T:n nettiversiosta. Tarkoittaako tämä nyt sitten sitä, että länsimetro jää tyngäksi Tapiolaan? Ja jos niin mitä siitä eteenpäin? TramWest II? Vai onko tämä vain viivästys kunnes jyrätään läpi "uudelleenlaskettu" rahoitus valtionosuuksineen?
 
Takaisin
Ylös