Havaintoja avoimesta data (HSL-alue) - 2023

Näyttäisi olevan viimeiselle pysäkille saapuminen suhteessa aikatauluaikaan.
Tarkoitat ilmeisesti oikeaa asiaa, mutta sanamuoto ei ehkä kerro kaikille sitä, että viimeinen pysäkki ei tarkoita sivun viimeistä pysäkkiä (määränpäätä), vaan nimenomaan sitä viimeistä pysäkkiä, josta on dataa ehtinyt tallentua tarkasteluhetkeen mennessä. Lukema on siis poikkeama aikataulun ajasta. Aikatauluaikakin näkyy joissakin tietokannoissa vielä tarkemmin kuin minuutin tarkkuudella, reittilokissa minuutin tarkkuudella. Toisaalta vaunun todelliset saapumiset ja lähdöt reittiloki ilmoittaa sekunnin tarkkuudella. Tästä(kään) syystä en pieniin poikkeamiin suhtaudu erityisen suurella vakavuudella.

Kaiken kaikkiaan reittiloki on mahtava palvelu (niinkuin on Bussitutkakin). Reittilokiinkin tallentuu joskus älyttömyyksiä. Eilen löysin linjalta 15 noin viikon takaa sellaisen sivun, jossa oli Patterimäen tunnelin paikkeilla ajettu muka yli 90 km/h, pahimmillaan 103 km/h. Varmaan moni muukin on tehnyt jo aika päiviä sitten vastaavanlaisia tai vielä erikoisempia havaintoja. Verkkoyhteyksien pätkimisien yms. takia varmaan jotkut tiedot ovat puuta heinää.
 
Linkit Reittilokiin Bussitutkasta ovat oikein näppärä lisäys, mutta tällä hetkellä ne ovat osittain rikki, sillä Reittiloki ei näytä kulkuneuvon tuottamaa viivaa lainkaan. Ongelma ilmeisesti ratkeaa lisäämällä liikennöitsijätunnukseen etunollat niin, että tunnus on nelinumeroinen. Alla ensin esimerkkinä Bussidatasta löytyvät linkit ja toisena oikean muotoinen linkki:

https://reittiloki.hsl.fi/journey/20231218/170700/1055/1/18_146
https://reittiloki.hsl.fi/journey/20231218/170700/1055/1/0018_146
 
Kappas joo. Tuota yksityiskohtaa en huomannut, että viiva ei tuolla osoitteella piirtynyt. Laitetaan vielä illemmalla lisää nollia.
 
21.12.2023

Joku täysin tuntematon PL 1070 on tänään kirjautunut LIJ-järjestelmään.
 
22.12.

PL 1069 tehty tänään uusi testikirjautuminen linjalle 55 (edellinen 6.11.)

---------- Viestit yhdistetty klo 14:31 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 11:40 ----------

22.12.

PL 1063 palannut liikenteeseen melkein kuukauden tauon jälkeen
 
22.12. illalla vähän klo 19 jälkeen Itäkeskuksen päässä linjan 15 raitiovaunuja oli 5 kpl, joista tietenkin vain kaksi mahtui itse päätepysäkkialueelle. Screenshot Bussitutkan näkymästä. Kuvan tilanteessa vaunu 617 oli jo liikkeellä länteen. Sen jälkeen Itäkeskuksesta lähti 611.
 
Takaisin
Ylös